tiistai 27. toukokuuta 2014

Pidä lomaa töistä, älä treeneistä

Kesä on kohta täällä ja sen mukana myös se ihana, odotettu kesäloma. Kesäloma tietää monelle treenaajaalle sitä, että jalat heitetään täysin kattoon ja vain nautitaan elämästä sen 4-5 viikkoa ja pistetään treenit täysin tauolle. Toisille täydellinen loma kuntoilusta voi tehdä hyvää, mutta mitä se tekee kropalle kesän aikana?


Kun kesällä ei ole mitään muuta kuin aikaa, syöt todennäköisesti enemmän. Lisäksi kun et enää liiku entiseen tahtiin, kulutuskin laskee. Saat siis todennäköisesti enemmän energiaa kuin yleensä.Tällöin tapahtuu jännä ilmiö, jota kutsutaan myös lihomiseksi. Kun saat enemmän energiaa kuin kulutat, lihot. Grilliruokakin on täysin hyvää ravintoa, kuten esimerkiksi kanat ja etenkin itsemarinoidut lihat sekä tietysti kasvikset. Pienellä katsomisella ruuan perään pystyt kyllä pitämään energiamäärät kurissa vaikka et treenaisikaan. Ruokarytmi on myös kesällä hyvä yrittää pitää säännöllisenä, mutta en tarkoita että nyt pitäisi mennä kellontarkkaa aikataulua myöten loma läpi sekä pitää ruokapäiväkirjaa ja laskea kaikki kalorit mitä suuhusi pistät. Ei ei, vähän vain maalaisjärkeä kehiin, sillä pääsee yleensä pitkälle.


Sitten toinen oleellinen kysymys kesälomalla, nimittäin alkoholin kulutus. Silloin kun juot alkoholia (pieniäkin määriä), maksasi keskittyy polttamaan pelkästään haitallisen alkoholin pois kropastasi. Silloin rasvakaan ei pala kehostasi. Saat myös samalla paljon "turhia" kaloreita ihanan drinksun myötä. Esimerkiksi siiderit sisältävät yhtä paljon sokeria kuin sokerilliset limut, joten kannattaa miettiä miten paljon näitä haluaa siemailla kesän aikana. Alkoholin palamisen myötä elimistöösi pääsee varastoitumaan ylimääräistä rasvaa, joten jälleen tuloksena on lihominen.


Mitä sitten treenitauko aiheuttaa kropallesi? Treenaamattomuuden aikana lihaksistasi poistuu nestettä, jolloin kyllä, painosi putoaa, mutta niin putoaa myös voimatasosi. Parin viikon treenitauko ei vielä aiheuta aktiivitreenaajalle muutosta kropassa, mutta 4-5 viikon tauko alkaa jo tuntua ja näkyä. Kun teet paluun salille ja alat tehdä vanhaa ohjelmaasi siitä mihin jäit, et välttämättä pystykään siihen. Kuntosalitreenissä käyttämäsi painot voivat pudota 10-15% ja lihaksesi saattavat kipeyty helposti. Kannattaa aloittaa treenit tauon jälkeen rauhallisesti ja kuunnella omaa kroppaansa.

Treenitauko kesällä jakaa mielipiteitä. Toiset haluavat ehdottomasti irtautua treenirytmistä täysin ja toiset haluavat säilyttää treenit kesälläkin. Itse kuulun jälkimmäisiin, sillä en halua "heittää hukkaan" tekemääni työtä heittämällä normaalin elämänrytmiäni täysin sekaisin. Tietysti syön kesällä grilliruokaa ja käyn terasilla niinkuin muutkin, mutta pyrin nauttimaan alkoholia kohtuullisesti sekä syömään hillitysti. Treenaaminen ei kuitenkaan myöskään vie aikaa viikosta kuin sen 5-8 tuntia, joten ei se lomasuunnitelmia varmastikaan pilaa. Kesällä voi sitä paitsi harrastaa paljon muuta mukavaa liikuntaa kuin olla sisällä kuntosalilla, kuten esimerkiksi käydä rullaluistelemassa, kävelemässä luonnossa tai nauttia merestä. Ja sitä paitsi jos treeneistä on ehdottomasti saatava pitää se 4-5 viikkoa taukoa, sitten on ehkä aika miettiä onko harrastuksessa jotain vikaa vai kaipaatko vain vaihtelua. Muistathan myös että rokuliviikkojen jälkeen takaisin treenirytmiin pääseminen ei välttämättä olekaan niin helppoa.

Miten te aiotte treenata kesälomalla? Pidättekö taukoa kokonaan, vähennättekö treenejä fiiliksen mukaan vai jatkatteko samaan malliin?

8 kommenttia:

  1. Minä aion itseasiassa treenata vielä enemmän, kuin normiarjessa. Lomalla on enemmän aikaa ;) ja avuksi otan PT:n, ettei mene ylikunnon ja rasitusvammojen puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikeen hyvältä suunnitelmalta :) Kesälomalla onkin hyvin aikaa saada upeita tuloksia aikaan! Ei tarvii sitten loman jälkeen morkkistella ;)

      Poista
  2. Täällä jatkuu samalla mallilla :) luultavasti ulkotreenejä tulee vedettyä enemmän ja nautittua samalla ilmoista. Saleilla kyllä kesäisin huomaa sen että monet pitävät treenitaukoa kun yhtäkkiä onkin enemmän tilaa jumppailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen ryysiksen puolesta onkin ihana ettei kaikki treenaa kovasti myös kesällä :) Talvella tammikuun ekana on aina ihan jäätävä ryysis saleilla ja nyt onneksi hiljenee reippaasti. Itellä on kans suunnitelmissa opetella tykkäämään juoksemisesta kesän aikana :)

      Poista
  3. En todellakaan laita treenejä tauolle vaan päinvastoin! Koulu on ohi (jos ei ota huomioon huomisia opintojen koostamista ja muuta blaa blaa blaata) joten nyt lähtee treenit "lapasesta"! Mä olen niiiiin innoissani kun pääsen keskittymään saliin ihan 100% :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan kanssa vapaista innoissaan :) Hyviä lapasesta lähtemisiä sinne!

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! :) Se, mitä kesä varmasti monilla myös aiheuttaa, on ihan sen kaiken lööpailun jälkeinen syyllisyydentunne ja moraalin lasku. :D Vaikka ihan tarkoituksella lomailisikin myös treeneistä, niin pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen saattaa mielen vallata sellainen KAIKKI ON TURHAA, EN KUITENKAAN PYSTY -fiilis. Siksipä tämä on hyvä muistutus tähän kesäkelien alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se tunne hiipii kyllä salakavalasti takaisin, kun joskus sen kanssa saa kamppailla jo parin päivän jälkeen :) Voisin kuvitella kesäloman olevan vielä pahempi!

      Poista