perjantai 9. toukokuuta 2014

Testissä uudet lenkkarit

Keskiviikkona sain olla iloinen, sillä Akvamariinilta lähestyttiin minua viestillä, jossa ilmoitettiin että uudet lenkkarini ovat saapuneet. En ole juoksuihmisiä, sillä entiset lenkkarini ovat mahdollisesti jopa 90-luvulta ja niillä on aivan kamala juosta. Nyt kuitenkin asia on korjattu ja ehkä minustakin saadaan juoksuihminen. Sain testattavakseni siis Merrellin "All out Fuse"-lenkkarit.


Erona näissä lenkkareissa on pohjat. Edellisissä on sen ajan lenkkareille tyypilliset paksut pohjat kun taas näissä ei samanlaista megapohjaa ole. Kyseessä on ns. "Barefoot"-pohjat, joista nimi kertookin jo kaiken oleellisen. Näissä jalat tuntuvat ihanan kevyiltä eivätkä kengät tunnu ylimääräiseltä taakalta jalassa. Entisissä lenkkareissa tunne oli todella ahdistava, kun mukana oli ylimääräiset riippakivet, kengissä tuli älyttömän kuuma sekä jalat tuntuivat megaisoilta ja leveiltä, mikä vaikeutti juoksemista. Näiden kenkien kokonaispaino on vaatimattomat 369g.


Keskiviikkona kävin serkkuni Hannan kanssa ajamassa näitä lenkkareita sisään, sillä minua neuvottiin ottamaan aluksi rauhallisesti. Aluksi jalkapohjiani kivistikin jonkin verran, mutta lenkin lopussa tunne oli jo hävinnyt. Kyseessä oli samanlainen pistely kuin mikä syntyy silloin kun kesän jälkeen pistät ensimmäisen kerran luistimet jalkaan. Eiköhän tämäkin tunne häviä kokonaan kunhan jalat tosiaan tottuvat uusiin kenkiin ja kenkä vastaavasti jalkoihin.

Kengissä oli ihanan viileä fiilis koko kävelylenkin ajan, sillä ilmastointi toimii hyvin. Noissa liekkejä muistuttavissa osissa kangas on todella ohutta ja hengittävää. Varpaissa tuntui mukava viileä tuulahdus aina ajoittain ja tälläiselle jonka jalkoja alkaa kuumottamaan todella helposti, tämä oli vallan ihana ominaisuus.


Itse lenkki oli pituudeltaan 6,5km ja kävelimme todella rauhalliseen tahtiin. Vaikka lenkki oli sovittu jo pari viikkoa aiemmin, meille sattui viikon ainoa hyvä päivä, jolloin ei ollut kylmä, ei tuullut liikaa tai satanut lunta. Kyllä siinä kelpasi sitten kävellä Lepuskin urheilupuistoa ympäri. Sykkeet olivat lenkin aikana n. 135, mikä kertoo myös oman tarinansa lenkin rankkuudesta. Mikään hikilenkki tämän ei tosiaan kuulunutkaan olla, vaan tämän piti olla niin sosiaalista kuin fyysistäkin ulkoiluterapiaa. 

Lisätietoa näistä kengistä löydät täältä ja hintaa näillä lenkkareilla on Merrellin omassa kaupassa 120€. Kokomitoitus näissä kengissä tuntuu pitävän hyvin paikkansa ja omani ovat koko 37,5. Hyvä muuten että kaikista kokovaihtoehdoista löytyy myös tuo puolikas, sillä joskus yhden koon ero voi olla liikaa. Kunhan pääsen näillä juoksemaan asti, lupaan kertoa lisää ominaisuuksista!

4 kommenttia: