keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sisu-talkoot by Fressi

Olin maanantaina Lauran kanssa tutustumassa Fressin uuteen 30 minuutin CrossFit-tyyppiseen jumppaan. Meidät oli kutsuttu Kampin Fressiin ja tuntia olisi vetämässä myös keihäänheittäjä Antti Ruuskanen. Aluksi suhtauduin puolen tunnin jumppaan hieman epäilevästi, sillä tykkään pitkäkestoisemmista treeneistä. Lopputulos oli kuitenkin paljon rankempi kuin osasin odottaa.

Tietämättömänä tulevasta jumpasta


Ennen tuntia saimme kuulla hieman tarinaa jumpan idean takana. Tunnin ideanahan on pistää kroppa rääkkiin kuin "ennen vanhaan" esimerkiksi heinäpellolla. Siitä johtuen myös tunnin mahtavat lavasteet.


Tunnin ohjelma
Sisu-talkoissa aikaa on 30 minuuttia, jonka aikana tehdään 3 x 7min patteria. Kuhunkin patteriin sisältyy 3 liikettä, joita toistetaan niin monta kertaa kuin ehditään ja jaksetaan 7 minuutissa. Taukoaikaa sarjojen väliin kertyy kokonaiset 3 minuuttia ja itselleni ainakin tauot tulivat tarpeeseen. Sykkeet nimittäin kohosivat yli 180:nen jokaisessa patterissa. 

Itsellä menossa Burpee

Tempaus kahvakuulalla
Voin kyllä myöntää, että ilman tsemppausta ja huutoa en olisi selvinnyt vikasta patterista läpi. Onneksi kyseessä oli myös paritehtävä, joten kun Laura ei luovuttanut, en voinut minäkään. Kun puoltuntinen oli ohi, olin onnellinen ja itsestäni todella ylpeä. Samaa mieltä taisi olla sykemittari, joka näytti tunnin maksimisykkeeksi 186 ja kulutukseksi 450kcal, ei paha. 

Sisu-vasara / vielä hymyilytti
Pahin kaikista liikkeistä oli ehdottomasti kottikärrykävely. Yksinkertaisesti en meinannut saada pidettyä keskivartaloa tiukkana, mutta vaikeuksista huolimatta onnistuin kuitenkin. Askelkyykky oli meillä myös hieman kevyempi. Kun naisille suositeltiin vähintään 10kg lisäpainoa, me repäistiin rohkeasti kokonaiset 2,5kg. Vaikka kuinka koitan tehdä askelkyykkyjä, niiden tekeminen painojen kanssa ei vain onnistu. Ylitin kuitenkin itseni tässäkin ylipäänsä ottamalla lisäpainon. 

Tunnin jälkeen meille annettiin nopea suihkutauko, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan kalakeitosta ja maalaisleivästä tunnin hengen mukaisesti. Lisäksi Antti Ruuskanen tuli jakamaan kokemuksiaan kilpaurheilusta, kertoi motivaatiosta ja jakoi oman tarinansa keihäänheittäjäksi tulemisestaan. Antti oli kuulemma 4-vuotiaana leikkinyt pikkuautoilla telkkarin edessä kun oli nähnyt Tapio Korjuksen heittämässä olympialaisissa v. 1988 kultaa. Seppo Räty oli napannut myös pronssia tuolloin ja pikkuautot saivat silloin jäädä. Antti oli sännännyt pihalle heittämään keppiä ja siitä hetkestä lähtien hän oli keihäänheittäjä. 

Antti kertoo tarinaansa


Kokemusten vaihtoa tunnista
Todettiin Lauran kanssa molemmat tunnin jälkeen, että tulisimme myös uudestaan kyseiselle tunnille. Myönsin, että kovaa henkistä valmistautumista se vaatisi ja pari kertaa viikossa olisi varmasti enemmän kuin tarpeeksi ainakin näin alkuun. Voin tunnustaa, että  jalkakipu kaikesta kyykkäämisestä iski kunnolla vasta tänään, vaikka muistin venytellä kunnolla tunnin jälkeen. Maanantaina pelkkä sängyssä makaaminen aiheutti tuntemuksia jaloissa, joten ihmettelen että olen ylipäänsä pystynyt kävelemään nämä kaksi seuraavaa päivää. 

Loppupose
Erittäin suuri kiitos Fressin porukoille tämän tilaisuuden järjestämisestä ja toivottavasti pääsen jatkossakin tutustumaan kivoihin uusiin urheilumuotoihin. Yleensä kun käyn joko salilla tai tutulla ja turvallisella Elixia Powerissa, tämä oli erittäin tervetullutta vaihtelua treeniin. Onneksi liikunnanhimo on nykyään niin suuri, etten pelkää enää ylittää itseäni vaan uskaltaudun juuri tälläisiin kokeiluihin mukaan.

Kiitos myös Antti Ruuskaselle kovasta tsempistä ja motivaatiosta urheiluharrastusta kohtaan!

Lauralle myös kiitos seurasta ja tsempistä <3

Kuvat: Fressi

1 kommentti:

  1. Moi Cami! Oli kyllä hikiset treenit :) Tässä mun postaus aiheesta: http://www.lily.fi/blogit/ninan-verkkareissa/sisukasta-treenia-ja-keihasmiehen-oppeja

    VastaaPoista