lauantai 23. marraskuuta 2013

Aamiainen - päivän tärkein ateria

Aurinkoista lauantaipäivää! Tässä oman aamupalani lomassa sain inspiraation kirjoittaa aamupalan tärkeydestä ja kertoa myös omakohtaisia kokemuksiani aamiaisen tärkeydestä.

Monet skippaavat suosiolla aamupalan tekosyillä "ei ole nälkä", "en pysty syömään aamuisin" tai "ei ole aikaa". Kuulutko sinäkin heihin? Minäkin kuuluin vielä vuosi sitten, mutta enää minua ei tähän kerhoon saa. Vaikka lähtisin kouluun tai töihin mihin aikaan tahansa, järjestän aina mukaani aamupalan jossain muodossa, jotta selviän tulevan päivän koitoksista paremmin. Aiemmin aamuisin koulussa kirosin sitä kuinka lounastuntiin on vielä niin pitkä aika (alkaa 11.30), mutta nykyään kun nautin aamupalan, jaksan jo heti aamusta paljon paremmin ja aivotkin tuntuvat toimivan ilman aamutokkuraa. Aluksi tapa vaati tottumista ja hieman organisointia, mutta kuten jo aiemmin sanoin, jos aamupala jää jostain syystä väliin, päivä alkaa todella heikosti. Suosittelen siis kaikkia opettelemaan aamupalan syönnin, eron huomaa!

Maitorahka banaanilla sekä mustikoilla
Mitä sitten aamupalaksi? Useimmiten itse syön Elovenan Vadelma pikapuuroa, maitorahkaa tai jos oikein kiireessä lähden esimerkiksi töihin, nappaan bussiin mukaan Danonen Vadelma jogurttijuoman sekä vaikka pari mandariinia. Joskus sallin itselleni myös hieman herkkuja eli viikonloppuisin saatan syödä vaaleata vehnäpatonkia tai croissantteja.

Jos vetoat ajanpuutteeseen, pikapuuron tekemiseen ei mene kuin 2 minuuttia. Itse laitan vedet kahvikuppiin, mikroon 2 minuutiksi ja samalla menen itse meikkaamaan ja kun vesi on valmis, vesi hiutaleiden päälle, sekoita ja syö. Ei siis vie aikaasi niin paljon etteikö tähän olisi aikaa ja varmasti kiität itseäsi tämän jälkeen. Jos tiedän että aamulla olen menossa kiireellä bussilla töihin (esim kuudelta aamulla) niin ostan eväät valmiiksi ja syön ne sitten bussissa. Mitäs sielläkään turhaan istua tyhjän panttina. Kummasti töissäkin jaksaa paremmin kun on saanut energiaa. Useat työkaverinikin kärvistelevät aamuvuoroissa 7.30 asti valittaen nälkää, kun itselläni ei ole vielä mitään hätää eikä myöskään tarvitse valittaa.


Jos et sitten pysty syömään, pohdi miksi et muka pysty. Eikö maistu vai eikö ole aikaa ja siksi vetoat tähän? Itse valittelin joskus myös tätä en pysty ja ei maistu, mutta kunhan tottuu niin kummasti maistuu. Useimmilla kuitenkin on yön paaston jälkeen nälkä ja monesti sen huomaa vasta tunnin kuluttua heräämisestä. Ei silloinkaan ole myöhäistä syödä ja jos tiedät tulevasi nälkäiseksi, voisit syödä jo ennakkoon ja välttää tämän tunteen.

Syöttekö te yleensä aamupalaa ja millaista syötte? Jos ette syö niin miksi? Haastan lisäksi kaikki aamupalattomat kokeilemaan aamupalaa edes viikon ajaksi!


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) kuulun näihin aamupalattomiin ainakin arkiaamuisin, ja ajattelin juuri koittaa muuttaa tapojani, joten hyvään ajankohtaan osuin lukemaan tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamupalan syöminen kyllä varmista muuttaa aamusi vain parempaan suuntaan :) Vaikka alussa saattaa tökkiä, kannattaa silti jaksaa!

      Poista