perjantai 25. heinäkuuta 2014

Asiaa rasvanpoltosta

Itselläni tuntuu olevan meneillään tämä ikuisuusprojekti, nimittäin rasvanpoltto. Voisin olettaa että nyt kun ilmoittauduin FitFarmin Bikinichallengeen, ongelma tulee ratkeamaan sillä. Sehän nimittäin tulee, sillä olen päättänyt noudattaa ohjeita tarkalleen ja tekemään niinkuin sanotaan eikä vain sinnepäin. Miten tehokas rasvanpoltto sitten toimii noin yleisesti?

Rasva palaa kehosta kun kulutuksesi on enemmän kuin ravinnonsaantisi. Ruokavaliosi tulisi olla 300-500 kaloria miinuksella per päivä, jolloin poltat rasvaa n. puoli kiloa viikossa. Yksi rasvakilo vastaa 7000 kaloria, joten muutaman rasvakilon pudottamiseen vaaditaan melkoisia miinuksia. Pelkällä treenillä rasvattomaksi tuleminen ei onnistu vaan myös ruokavaliolla on osansa.

image

Ravinnon tulisi rasvanpolton aikana olla monipuolista; hiilarit tulisi saada hyvistä lähteistä ja proteiineja pitäisi syödä runsaasti kuitenkaan unohtamatta myös sitä rasvaa. Kuulostaa ehkä nurinkuriselta, mutta pudottaaksesi rasvaa sinun tulee syödä rasvaa. Muutoin kroppa pitää rasvasta kaksin käsin kiinni eikä se lähde mihinkään. Rasvan kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä rasvasta saat muihin ravintoaineisiin verrattuna todella paljon energiaa. Hyviä rasvan lähteitä ovat mm. oliiviöljy sekä pähkinät. Proteiinia tulisi saada 1,5-2x oma paino eli esimerkiksi minun tulisi syödä proteiinia n.125g päivässä. Kun olet löytänyt rasvoille ja proteiineille hyvän balanssin, lopun energian tulisi tulla hiilareista.

Millainen treeni sitten kuluttaa rasvaa? Monet vannovat aamuaerobisen nimeen tyhjällä vatsalla eli suositaan niinsanottuja rasvanpolttolenkkejä ja en kiellä etteikö silläkin saisi tuloksia aikaan. Itse suosin kovatehoisia lyhyitä treenejä sekä voimaharjoittelua, sillä molemmat polttavat tehokkaasti rasvaa. Olen myös sen verran masokisti, että tykkään mieluummin kovasta rasituksesta lyhyessä ajassa kuin jolkotella menemään hitaasti tunnin-pari. Pääasia kuitenkin että treenin jälkeen on itsellä hyvä olo.

Lihasmassahan kuluttaa energiaa enemmän kuin rasvamassa, karkeasti n. 3 kertaa enemmän, joten mitä enemmän kehossasi on lihaksia, sitä helpommin pysyt rasvattomassa kunnossa. Itselläni lihasmassa on kasvanut ihan kiitettävästi tässä parin vuoden aikana, joten nyt on sitten aika polttaa suojakerros siitä päältä.

image

Hyvä voimaharjoittelutreeni tehdään tarpeeksi isoilla painoilla, jotta lihakset saadaan tuntumaan väsyneiltä ja viimeiset toistot tehdään naama irvessä. Omat painoni ovat voimatreeneissä 50-80% maksimista ja toistoni vaihtelevat 6-8 ja 12-15 välillä. Sarjoja teen 3-4.

Ilmeisesti ainakin oma eilinen selkä- ja hauistreeni on mennyt hyvin perille, sillä lihaksissa tuntuu sellainen mukava arkuus eilisen jäljiltä. Nyt pari viikkoa Green Tea kapseleita käyttäneenä voin todeta etteivät ne ainakaan heikennä suoritusta. Muutamina päivinä kroppani on kyllä ollut väsynyt treeneistä, mutta mieleni on paljon virkeämpi ja energisempi. En nyt meinaa että menisin salille yleensä kuoleman väsyneenä, mutta energiatasot ovat olleet ihan erilaiset. Ei siellä vieläkään hullunkiilto silmissä vedetä nappien voimalla, mutta sillälailla hyvällä tavalla.

2 kommenttia:

  1. Hyvä asiapostaus! Itsellänikin on sama ikuisuusprojekti käynnissä, nyt siis ihan kunnolla. Itse en kuitenkaan jaksa laskea kaloreita ja mun projekti meneekin nyt siinä että katson vähän mitä suuhuni laitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin tekee jo yllättävän muutoksen että edes vähän kattelee :) Mulla tosiaan alkaa toi bikinichallenge, joten tarkkailu on pakollista, mutta sitä kyllä halusinkin. Juttelin tänään kaverin kanssa joka oli BC jo tehnyt ja häneltäkin oli lähtenyt huomaamatta 5kg. Toivotaan että itekin pääsen samoihin lukemiin, mutta kova on ainakin tahto!

      Poista