lauantai 19. heinäkuuta 2014

Fitfarmin Bikinichallenge

Puhuin keskiviikkona teille jostain isosta, mikä vaatii oman postauksensa. Facebook-kaverini jo tietävätkin, mutta päätin silloin repäistä ja ilmoittautua Fitfarmin 4.8 alkavaan Bikinichallengeen. Kyseessä on 10 intensiivinen treenijakso ja valmennus tapahtuu netin välityksellä. Valmennukseen kuuluu tiukka ruokavalio sekä saliohjelma ja valmennus sopii jo paljon salilla käyneille.


Vaikka koenkin yleensä omaavani vahvan tahdonvoiman, nyt kesällä jokin on kuitenkin mennyt pieleen. Treeneistä olen lipsunut ja ruokavalio on myös hieman nurinkurin. Tämän avulla kuitenkin saan palautettua itseni ruotuun ja saan toivottavasti poltettua mahdollisimman paljon rasvaa. 

Mitään kisaamishommia en aio koskaan edes harkita, sillä niin pitkälle en tätä hommaa halua viedä. Monet myös ehtivät jo voivotella että liika on liikaa eikä minulla ole ylimääräistä. Kummasti se vaaka vaan näyttää enemmän kuin aiemmin ja kyllähän sitä rasvaa täällä vaatteiden alla on. Mitään tikkua myöskään en ole itsestäni tekemässä enkä muskelimimmiä. Tavoite on tosiaan se kiinteytyminen ja rasvaprosentti olisi mukava saada alle 20%:iin. 

Oleellisena osana bikinichallengeen kuuluu tietysti myös muutoskuvakilpailu ja mietinkin uskallanko niitä kunnon kuvia tänne laittaa. Vaikka vähäpukeisuus kuuluu omalta osaltaan tähän hommaan, en silti halua viljellä niitä kuvia. Aion kuitenkin ehdottomasti kertoa lähtöpainon sekä mittailla vatsan, reidet yms, joista oletettavasti sitä tavaraa lähtee. Rasvaprosentin saan myös mitattua bikinichallengen alkamisviikolla, joten siitäkin saadaan osviittaa sekä siitä, miten paljon kesällä on tullut otettua "ylimääräistä".

Blogissa tullaan varmasti seuraamaan kuulumisia tämän haasteen tiimoilta, sillä helppo tämä 10 viikon rutistus ei tule olemaan. Ruuan punnitseminen ei ole itselleni entuudestaan tuttua hommaa ja aikataulullisesti homma menee välillä varmasti mielenkiintoiseksi. Suunnitelmissa ollut Oulun reissu syyskuun lopulla toteutuu tottakai myös, mutta varmasti alkoholittomana ja sali tulee sielläkin kuulumaan ohjelmaan. Kuntoilu oli meillä jo Suvin kanssa viimeksikin osana lomaa, kun treenasimme Sokos Hotel Arinan kuntoiluhuoneessa. Samanaikaisesti minun täytyisi myös tehdä opinnäytetyötäni, mutta veikkaan että pieni lisäsuunnittelu päiviin (ruokatauot yms) mahtuvat siihen hommaan aivan mainiosti. Toivon myös että töissä ei nyt pariin kuukauteen tarvisi käydä kuin max 3 kertaa viikossa ihan vain siksikin, että saisin sen opparin tosiaan tehtyä.

Noh, toivottakaa minulle onnea koitokseen ja katsotaan sitten lokakuun puolessa välissä miltä tämä leidi sitten näyttää :) 

2 kommenttia:

  1. Oho, good luck! Hiljaa sitä hyvää tulee :D itekkii soitan tiistain et saisinks yhen personal trainerin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyl mä veikkaan et jos vaan pysyn ruodussa (oon päättäny pysyä) niin kyllä pitäs lähteä :D Toivottavasti saat! Mullakin jatkuu elokuussa taas pt käynnit kuudella kerralla :)

      Poista