keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Onnistumisten keskiviikko

Tänään on ollut ihan sairaan hyvä päivä. Ensinnäkin aamu alkoi kivalla herätyksellä ilmeisesti juuri sopivaan aikaan, sillä ensimmäistä kertaa hetkeen puol ysin herätys ei tuntunut liian aikaiselta. Kaippa siihenkin jo tässä melkein kolmessa viikossa on tottunut. Mutta sitten niihin itse onnistumisiin ja mitssä tänään on tullut onnistuttua?

Olin tänään koko päivän ihan huippuhyvällä tuulella heti aamusta asti ja ilmeisesti vähän kevyemmin treenaaminen on tehnyt tehtävänsä. Maanantaina podin ihan älytöntä migreeniä ja koko päivä oli täysin piloilla, mutta tämä päivä sitten korvasi senkin menetetyn ajan. Tänään PT-kurssilla treenasimme tyttöjen kanssa toiminnallista harjoittelua eli harjoittelimme mm. mavea kahvakuulalla yhdellä jalalla, Mikä Myllylää kahvakuulilla sekä pistoolikyykkyä.

Aiemmin olen tehnyt pistoolikyykkyä vain TRX-naruilla avustettuna, mutta tänään koitin pitkästä aikaa tehdä niitä ilman avustuksia. Aiemmin olen kyllä päässyt alas (mottoni mukaan alashan pääsee aina), mutta ylös en ole sitten saanut itseäni kammettua. Oikealla puolella olen ollut aiemmin jo lähellä onnistumista, mutta vasen on jäänyt kaukaiseksi haaveeksi. Tänään kuitenkin koitti ihmeiden aika, kun pistooli sujui oikealla jalalla jo todella helposti ja vasemmallakin sain itseni kammettua ylös irvistellen. Etureisiin on selkeästi tullut lisää poweria, kun pistooli sujui näin helposti.

Päivän toinen ylläri tuli leuanvedoissa, joita olen myös aiemmin tehnyt avustettuina kumppareilla. Ennen olen saanut itseni melkein vedettyä suorilta käsiltä ylös, mutta tänään sekin oli helppo keissi. Hämmennyin suorituksesta niin paljon, etten kyennyt edes kokeilemaan olisinko jaksanut tehdä toisenkin toiston omin voimin. Hetken päästä koitin toki uudestaan ja edelleen leuanveto sujui kepoisasti. Mukava huomata ettei treenit tosiaan ole menneet hukkaan.

image

Vaikka Bikinichallengeen ei kuulukaan juoksu, päätin tänään kuitenkin lähteä hieman juoksentelmaan Leppävaaraa ympäri. Tällä kertaa en vetänyt kuitenkaan ihan täysiä vaan maltoin vetää ensimmäistä kertaa myös ns. vauhtikestävyyslenkin eli vauhdilla, jolla olisin jaksanut juosta pidempäänkin. Tällä kertaa tämä hieman alle 5km sai riittää, mutta joskus pitää vetää kyllä tämä reitti pariin otteeseen, sillä en ikinä ole juossut vitosta pidempää lenkkiä. Ensi viikonloppuna tiedossa onkin Väriestejuoksu, jossa pääsen myös juoksemaan 5 kilometrin lenkin samalla esteitä hyppien.

image

Sykkeet lenkillä olivat n. 163 luokkaa ja spottasinkin lenkin aikana omat aerobiset ja anaerobiset kynnykseni. Aloin hengästymään sykkeen ollessa n. 140 eli siinä kohden menee aerobinen kynnys ja sykkeen ollessa 172 alkoi juoksu selkeästi muuttua jo vaikeaksi eli anaerobinen kynnys iski siinä vastaan. Aina kun juoksu alkoi tuntua liikaa, hiljensin hieman tahtia. 

image


Nyt on kuitenkin aika jättää tämän päivän turinat ja alkaa siirtyä nukkumaan, sillä huomenna herätys ei taidakaan olla niin aurinkoinen kello 5:03. Halusin kuitenkin tulla jakamaan omat hyvät fiilikset tältä päivältä vielä tänne ja toivottaa tsempit loppuviikkoon kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Mullakii treenit onnistunu tänää toosi hyvi ja muuteski hyvä päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Tälläset päivät pistää taas jaksamaan ihan eri tavalla!

      Poista
  2. mikä rank cs go:ssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pääsin sheriffi-rankille, mut tällä hetkellä oon inactive ja muutenkin rankki on tippunu joko tupla-ak tai sit siitä vielä yks huonompi :D (tai mahollisesti vielä huonompi)

      Poista