perjantai 8. elokuuta 2014

Bikinichallenge: Ensimmäiset 4 päivää

Takana on nyt 4 päivää Bikinichallengea ja uuteen elämäntyyliin totuttelemista. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin ja olen saanut melkein tehtyä kaiken oikein. Heti ensimmäisenä päivänä kyllä yksi ateria jäi välistä, kun ei vaan ollut aikaa syödä sitä. En meinaa nyt sitä että olisin ollut kiireinen, mutta koska olin valtavan väsynyt Assemblyjen jälkeen, aamupalan syöminen venyi kello yhteen iltapäivällä ja siten tunnit vain loppuivat päivästä kesken. Muutoin olen noudattanut ohjeita melkolailla kellon mukaan sekä annoskokoja grammalleen. Tänäänkin kyllä välipalaan meni 103 grammaa vadelmia vaikka oikea annos olisi se 100g. Aijaijai, en vain tohtinut jättää yhtä vadelmaa pussin pohjalle odottamaan seuraavaa kertaa.

image

Ensimmäisiä treenejä on nyt ehditty kokeilla kolmea eri laatua eli raskaat salitreenit on vedetty kertaalleen läpi sekä viikoittain vaihtuva viikkotreeni. Aamuaerobisia alkuun kuuluu 2 viikkoon, joiden kesto tulisi olla 45 minuutia.

Salitreeni on aina kaksijakoinen ja niitä on 3 erilaista vaihtoehtoa. Nyt ensimmäisellä viikolla aloitin salitreeni ykkösellä, joka on kaikista raskain treenimuoto. Näissä sarjat ovat siis 6-8 toistoa ja painot ovat raskaat.
Treenit koostuvat yleisliikkeistä, joita teen muutoinkin salilla. Fitfarmin säännöt estävät minua kertomasta niiden tarkempaa sisältöä, mutta sen verran voin sanoa että kyllä toimii!

Viikkotreeni oli tällä viikolla boxitreeni, jonka itsekin tein kotona. Treeni vaihtuu viikoittain ja näitä saa sekoitella mielensä mukaan sitten challengen edetessä. Treeni koostui kierrosharjoittelusta, jossa treenattiin tehokkaasti eri lihasryhmiä kuitenkin käyttäen omaa painoa vastuksena. Hiki tuli ja treeniin kului aikaa 30 minuuttia.

Tähän asti bikinichallenge on sujunut hyvin ja olen saanut kaiken aikataulutettua sopivasti vaikkakin eilen töissä oli niin kiire etten kerennyt pitämään tarpeeksi pitkiä taukoja syömisten välissä. Muutoin olen tykännyt näistä salitreeneistä, mutta viikkotreeni ei ollut omaan makuuni. Ensi viikolla viikkotreeninä on porrastreeni ja sitä odotan enemmän kuin tämän viikkoista. Painoa on maanantaista tippunut 1,5 kiloa, mutta nesteethän ne ensin sieltä lähtee. Tulin juuri PT:ltä ja teimme tuttuun tapaan taas kehonkoostumusmittauksen. Rasvaa oli tullut lisää 400g nyt vähän yli kuukauden aikana, mikä olikin ihan odotettavissa. Valmistauduin tosiaan challengeen syömällä hyvin etukäteen ja toteuttamalla kaikki mieliteot "pois alta".

Ruokavalio on toistaseksi vielä maistunut ihan hyvin ja olenkin syönyt joka päivä tismalleen samaa ruokaa. Pikkuhiljaa voisi kanan kyllä vaihtaa edes hetkeksi kalaan, jottei se tulisi heti korvista ulos. Onneksi ruokavaliossa saa sentään käyttää mausteita vapaasti ja kanakin saisi olla marinoitua. Ruokavaliosta voisin kertoa huomenna lisää, sillä muutoin tästä postauksesta tulee kilometrin mittainen. Tarkoitus oli kuitenkin vain valoittaa hieman alkutunnelmia ja miten homma on lähtenyt käyntiin. Hyvillä fiiliksillä kuitenkin mennään so far :)

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä 10 viikkoiseen Bikini Challangeen! Mielelläni seuraan edistystäsi.

    http://elamassaeksynyt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tässä vielä tsemppiä tarvitaan vaikka vielä meneekin kivuttomasti :)

      Poista