maanantai 2. joulukuuta 2013

Sali ei oo mikään Fashion-kilpailu

Tämän lauseen ystäväni Suvi tokaisi minulle muutama vuosi sitten kun aloimme käymään salilla. Silloin elimme molemmat kuntosalilla käymisen alkuhuumaa ja olimme ostaneet uudet salivaatteet. Syy ei ollut se, että halusimme näyttää trendikkäiltä ja upeilta kun käymme salilla vaan syynä oli se ettemme omistaneet sellaisia vaatteita, joissa voi treenata. No, millaisissa vaatteissa sitten voi treenata?

Oikeasti kaikki vaatteet ovat aivan yhtä ok siitä huolimatta ällöttääkö esim. Sofia Ruusila-Nousiaista maastokuvioiset shortsit miehen päällä vai mitä kyseisessä kohussa henkilöllä olikaan päällään. Kunhan edes jotain vaatteita on päällä eikä mikään liian yksityinen paikka salilla vilku, vaatteet on ihan ok. Meidän salilla esimerkiksi yksi vanhemman puoleinen nainen treenaa neule päällään, mutta so what?

Itse tykkään treenata teknisestä kankaasta tehdyissä vaatteissa ja väreiksi useimmiten valikoituu pinkki tai joku muu räikeä väri. Omaan treenaamiseeni ei sovi mustat yläosat, sillä haluan olla värikäs. Muuta merkitystä vaatteilla ei sitten oikeastaan olekaan kunhan rauta nousee ja on mukava olla. Tietysti kivannäköiset vaatteet on plussaa, mutta se mitä muilla on päällä ja mitä muut minusta ajattelee, on aika sama.

Pelikaverini wowin parista mainitsi, että hänen salillaan käy nainen, joka pyyhkii treenatessaan hikeä joka välissä ja tarkistaa oman lookinsa peilistä jokaisen sarjan välissä. Salilla kuuluu olla hikinen, naama saa punoittaa ja tukka saa harottaa joka suuntaan. Tarvitseeko näyttää mallilta? Ei.

Ajatus postauksen tekemiseen syttyi jo kesällä kun kävin Lauran kanssa Kampin Fressissä. Siellä oli kuin olisi tullut aivan eri maailmaan, sillä omat H&M treenikuteeni eivät olleet mitään muiden Nikeihin ja muihin oikeisiin merkkeihin verrattuna. Lisäksi salille ilmestyi yksi viime vuoden misseistä täydessä sotamaalauksessa ja tukkakin oli kivasti kiharrettu - ja oltiin menossa salille, treenaamaan ja hikoilemaan, joten vaivannäkö oli selkeästi tarpeellista.

Joten kun käytte salilla, pukeutukaa niinkuin itseänne huvittaa ja älkää kilpailko sillä kenellä on hienoimmat kuteet ja kivoimmat meikit. Sillä ei ole mitään väliä siinä vaiheessa kun halutaan niitä tuloksia mitä salilta saa. Jos vain keskityt siihen kuinka hyvältä näytät treenatessasi etkä ole valmis hikoilemaan, on varmaan turha odottaa että näyttäisit koskaan ainakaan paremmalta. Joten nosta sitä rautaa, pistä naama punottamaan ja hikoile vaatteet märiksi, it is worth it!


6 kommenttia:

  1. Mahtava kirjoitus! Niin asiaa :)

    VastaaPoista
  2. On ihan yhtä oikeutettua tulla salille meikit naamalla ja tukka laitettuna kuin ei merkkivaatteissa, vaikkei se ehkä tarkoituksenmukaista olekaan. Ymmärrän toki pointin mut inhottava vastakkainasettelufiilis tuli, oikeesti kannattaa keskittyä siellä salilla omaan tekemiseen eikä muiden vaatteisiin tai meikkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä just oli pointti että keskity olennaiseen eli omaan tekemiseen eikä siihen mitä muut tekee ja missä vermeissä :)

      Poista
  3. Tää oli kyllä hyvä postaus! :) Ottaa älyttömästi päähän noi Sofiat sun muut jotka kokee asiakseen kommentoida toisten vaatteita... Mua nyt ei hetkauta vaikka jonkun mielestä treenivaatteeni olisivat kuinka järkyttävät, mutta harmittaa kun esimerkiksi omaa äitiäni oon koittanut patistaa liikunnan pariin ja hänelle on jostain tullut sellaisia ennakkoluuloja, että pitäis olla hyvätkin vaatteet ja sporttisen näköinen että kehtaa näyttäytyä kuntosalilla. Maailman turhin syy jos joku tollasen takia kokee liikunnan aloittamisen vaikeaksi! :/ Näin tottuneempanakin liikkujana on välillä pimeänä marraskuun iltana tarpeeksi vaikeaa saada itsensä potkittua liikkeelle, saati että pitäis vielä stressata tarpeeksi hienoista vaatteista :D Hikoilemassahan siellä ollaan ja musta ainakin on hienoa, että ihmiset ylipäätänsä pitävät huolta kunnostaan, treenilookki nyt sitten on täysin toissijainen asia.

    Siitähän on sellainen hieno motivaatiokuvakin olemassa, että "if you still look good after your workout, you didn't train hard enough" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiits :) Ois varmaan pitäny ettiä se kuva tähän tehostamaan sanomaa ;) Vaatteet saa toki olla myös hienot, sillä itselle tuo kyllä piristystä kivat vaatteet, mutta ei se pakollista ole ja varsinkaan muiden vaatteilla salilla ei ole mitään väliä, oli tosiaan hienot tai rumat. Harmi että sporttiselta näyttäminen tai vaatteiden laatu saa jättämään treenit väliin kun on tosiaan turhin syy :/

      Poista