perjantai 14. helmikuuta 2014

Treenaamattomuus tuntuu

Olen ollut nyt melkein viikon treenaamatta kuumeen sekä flunssan vuoksi ja nyt alkaa kroppakin pikkuhiljaa huutamaan treenaamista mielen ohella. Ihmettelin eilen kuinka selkäni sekä hartiani voivat olla niin kipeät vaikka en ole tehnyt mitään. Sitten mieleeni juolahti ajatus, että siitähän se varmaan johtuukin.


Koska treenaan yleensä 4 kertaa viikossa, tämä kaikki käytettävissä oleva ylimääräinen aika on tuntunut oudolta. Lisäksi nyt alkaa pikkuhiljaa tulemaan myös ahdistus siitä, valuuko kaikki työ hukkaan ainakin osittain, kun yksi saliviikko jää välistä. Kuitenkin kokonaisuuden kannalta on tärkeämpää etten lähde ainakaan hätiköimään salille paluun kanssa, sillä silloin aiheutan varmasti vain enemmän hallaa itselleni. Olen kuitenkin koko talven ollut terveenä, joten ehkä on varaa olla yksi viikko kipeänä. Tilanne voisi olla huonompikin.

Huomenna kuitenkin ajattelin käydä kevyesti vaikka crossaamassa ja vähän koittamassa miltä tuntuu. Kuitenkaan enää flunssan oireita ei ole havaittavissa, mitä nyt hengästyn hieman portaissa mitä normaalisti ei tapahdu. Tarkoitus ei ole nostaa sykettä 130 korkeammalle enkä aio painoja alkaa nostelemaan, sillä se olisi varmasti vielä liikaa. Ensi viikolla on kuitenkin sitten aikaa treenata toivottavasti paljon sekä rauhassa.

Katsoin eilen myös Jutan puolen vuoden superdieettejä eikä siitä saatu motivaatio auttanut tilannetta yhtään kun en pääse tekemään motivaatiollani mitään. Miten te muut kestätte olla pitkään kipeänä ilman treenejä ja miten estätte seiniä kaatumasta päälle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti