keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Treenisuhde Personal Trainerin kanssa

Vähän aika sitten Personal Trainerini Roni kertoi huonoja uutisia omalta kannaltani, sillä hän muuttaa kuulemma Australiaan ainakin kahdeksi vuodeksi, joten hyvin alkanut yhteinen treeni ja tutut kuviot menevät uusiksi. Olin juuri kyselemässä uutta ohjelmaa kun pommi putosi syliini. Nyt joudunkin etsimään uuden PT:n. 


Itselläni kävi tuuri, sillä heti ensimmäinen Elixian PT oli omaan treeniini sopiva. Haluan että treeneissä treenataan täysillä eikä laiskottelua sallita yhtään. Viimeisten yhteisten treenien jälkeen en jaksanut kantaa edes pahvilaatikkoa muovikassissa ilman että käteni roikkui takkini napin reiästä. 

Joskus olen tarkkailut muissa Elixioissa heidän PT:itään ja todennut, että osa heistä ei todellakaan olisi minua varten. Yksikin miespuolinen kohteli asiakasta omaan makuuni aivan liian lempeästi sanoen vain "ota vain niin kevyet painot kuin haluat". Itselleni tälläinen ei vetelisi ollenkaan vaan otan tasan niin painavat painot kuin käsketään. Omaa valinnan mahdollisuutta en edes halua, sillä muutoin melko varmasti treenistä tulee liian kevyt. 


Nyt kun edessä on uuden PT:n hankkiminen, Roni kehotti rohkeasti tutustumaan muihin PT:ihin ennen ensimmäistä treeniä. Hän myös suositteli muutamia, joiden kanssa varmasti treeni kulkisi. Kun tavoitteet ovat tietyllä tasolla, täytyy PT:nkin olla oikea siihen hommaan. Jos PT on väärä, ei treenikään varmasti kulje. 

Mitä sitten haluan Personal Traineriltani? Sukupuolella ei ole väliä, mutta yksi asia mistä en tingi on juuri treeneissä itsestäni kaiken irti saaminen. Liian lepsu ei todellakaan saa olla, mutta huumoriakin täytyy löytyä treenin lomassa. Lisäksi PT:n täytyy oikeasti osata asiansa, sillä melko moni väittää nykyään olevansa oikea PT ja heitä valmistuukin kaiken maailman kirjekursseilta. Mitään superliikuntamaisterin tutkintoa en odota, mutta kyllä sen huomaa osaako oikeasti treenata. 

Millaisia Personal Trainereita teillä on ja mitä ominaisuuksia heiltä vaaditte?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti