torstai 27. helmikuuta 2014

Uusia tuulia treeniin

Kevät alkaa selvästi olla jo tulollaan ja tämän myötä myös omaan treeniin on tehty hieman muutoksia. Vaihtelu pelkästä salilla käynnistä on tervetullutta ja niin myös on uudessa suunnitelmassani. Silmissä siintää jo se että pystyisin vetämään triathlonin tulevanakin kesänä ja siihen on tähtäin asetettu, töitä on luvassa mutta odotan innolla tulevaa treenikautta.



Muutoksia on tehty kuten aiemmin jo kirjoitin. Tässä talvella ei pahemmin olla viihdytty ulkoilmassa ja nyt ilmojen parantuessa voi siirtyä enemmän ulos. Olen siis vetänyt vähintään 5 kertaa
viikossa salilla ja yhden juoksulenkin. Nyt suunnittelimme niin että joka toinen viikko on ns. Kestävyysviikko ja joka toinen on saliviikko.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Kun on kestävyysviikko niin silloin keskityn lajini osalta tärkeisiin osa-alueisiin, (uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun). Näillä näkymin juoksisin 3-4 kertaa ja pyöräilisin 2 kertaa ja tähdätään siihen että uintia kerran viikossa tai joka toinen viikko, sillä se on lajeista minulla ehkä helpoin. Ja saliviikolla kävisin 5-6 kertaa viikkossa optimaalisesti salilla ja sitten välillä kävisin powerwalkkaamassa.

Vaihtelu tuo myös treeniin uutta ilmettä ja haastetta kropalle! Mukavaa viikkoa teille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti