perjantai 11. heinäkuuta 2014

Esittelyssä treenikaveri: Emma

Nimesi: Emma
Ikä: 15
Asuinpaikka: Raahe
Pituus: Olen sentin tai pari yli 170 cm.

Harrastukset ja treenitaustasi: Tällähetkellä olen harrastanut yleisurheilua (tarkemmin pitkänmatkan juoksua) seurassa vuoden verran ja itsenäisesti käyn salilla, teen lihaskuntoa ja lenkkeilen.
Ennen ylesurheilun aloittamista harrastin ratsastusta seitsemän vuotta, ykkösluokalta seitsemännen luokan loppuun. Samaan aikaan ratsastuksen kanssa uin myös paljon (1-4 krt/vk), mutta missään joukkueessa/seurassa en siis ollut.
Kiinnostus ratsastukseen heikkeni seitsemännen luokan keväällä ja lopetin sen sitten kesällä, mutta eihän sitä tiedä jos joskus vielä takaisin hevosen selkään nousenkin.
Tavoitteesi:Parantaa omaa kehoa kaikin tavoin, kehittyä lajissa tietenkin.
Suurin saavutuksesi: Tätä pitikin miettiä. Ratsastusajoilta ensimmäinen sijoitus seuran kisoista ja kehittyminen lajissa, mutta tällä hetkellä eniten ylpein olen varmaankin muutoksista joita olen kropassa huomannut ja oman edistymisen kehittyminen!
Suurin saavutuksesi:No oikeastaan syön ainakun itsestä siltä tuntuu ja kuuntelen omaa kehoa enkä niinkään noudata mitään tietynlaista ohjelmaa. Arkena pyrin syömään aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Nyt näin lomalla ruokarytmini ovat kuitenkin epäsäännöllisemmät ja syön yleensä aamupalan, välipalan, päivällisen ja iltapalan.
Ei mulla kyllä ole mitään rajoituksia ruoan suhteen, mutta tietenkin arkisin mahdollisimman terveellisesti pyrin syömään. Ehdoton lemppari ruokailu on aamupala ja varsinkin kesällä aamiaiseksi teen paljon smoothieita! Terveellistä ja niiiiin hyvää.
Ruokavaliosi:No oikeastaan syön ainakun itsestä siltä tuntuu ja kuuntelen omaa kehoa enkä niinkään noudata mitään tietynlaista ohjelmaa. Arkena pyrin syömään aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Nyt näin lomalla ruokarytmini ovat kuitenkin epäsäännöllisemmät ja syön yleensä aamupalan, välipalan, päivällisen ja iltapalan.
Ei mulla kyllä ole mitään rajoituksia ruoan suhteen, mutta tietenkin arkisin mahdollisimman terveellisesti pyrin syömään. Ehdoton lemppari ruokailu on aamupala ja varsinkin kesällä aamiaiseksi teen paljon smoothieita! Terveellistä ja niiiiin hyvää.
Onko sinulla mitään urheiluvammoja, jotka vaikuttavat treeniisi?Mun oikea polvi on ollut ihan jo niiltä ratsastusajoilta tosi vaikea. Polvilumpion alapuolelta se tulee välillä ihan sietämättömän kipeäksi ja vihlovaksi. Arkisin kun käy tosi säännöllisesti ja monesti viikossa treeneissä ja omatoimisesti myös, niin silloin se polvi ei oikeastaan oireile kovinkaan paljoa koska se on tottunut siihen että säännöllisesti liikun ja rasitan sitä sopivissa määrin. Kuitenkin nyt esim. kesällä jolloin olen käynyt paljon epäsäännöllisemmin treeneissä omien kiireiden takia (eikä meillä kesällä olekkaan korkeintaan kuin neljät harjoitukset viikossa, joista minä käyn kahdissa tai korkeintaan kolmissa) niin polvi oireilee välittömästi. Esim. Viikon tai parin treenitauon jälkeen kun menen treeneihin, polveen alkaa sattua pienimmästäkin tärähdyksestä yms.
Tän asian kanssa oon paininut jo tosi kauan, mutta kipu lähtee pois yleensä parissa päivässä Voltarenin ja buranan avulla. Tietenkään jatkuva lääkkeiden käyttö ei ole yhtään hyvä asia, mutta mulla on apuna myös polvituki jota olen alkanut nyt käyttämään. Sovin äidin kanssa vasta, että kun tää asia on ollut harteilla jo niin kauan, niin menen varmaankin käymään yksityisellä lääkärillä heti kun seuraavan kerran polvi loukkaantuu. Ja jos joku nyt miettii miksi en ole aiemmin mennyt, niin en vaan ole uskaltanut. Ei siihen mitään muutakaan selitystä ole.
Montako kertaa viikossa treenaat ja kuinka paljon kerrallaan?Arkisin käyn treeneissä 2-4 krt/vk. Treenit kestävät yleensä tunnin tai puolitoista. Sen lisäksi käyn juoksemassa, teen lihaskuntoa kotona ja käyn myös salilla kerran tai kaksi viikossa jossa vietän kerrallaan tunnista kahteen.
Kesällä käyn treeneissä noin kerran viikossa, joskus kaksi tai joskus kolme, riippuu ihan. Lomalla teen myös samoja juttuja mitä arkena, tosin harvemmin. Kesällä käyn kuitenkin kerran viikossa salilla ja lihaskuntoa parina päivänä, ne oon pyrkinyt pitämään säännöllisenä.

Millaiset ovat treenivarusteesi? Multa löytyy kolmet eri juoksuhousut, kolmet erilaiset lenkkarit/treenikengät, treenipaitoja ja rintsikoita, jnejne kaikkea perustavaraa, mitä yleensä löytyy jokaiselta urheilijalta.
Toisaalta suosin kalliimpia ja tunnetumpia merkkejä, toisaalta en. Esimerkiksi juoksuhousuissa suosin ns. kalliimpaa ja tunnetumpaa merkkiä (multa löytyy Asics, Adidas ja Puma merkkisiä) ihan vaan sen takia, että ne on mun mielestä kestävämpiä. Paidoissa ei mulla ole niinkään väliä, käytän ihan laidasta laitaan. H&M perus t-paidat, Abercrombie, Nike... Mitä vaan. Urheilurintsikoissa H&M on todettu ihan tarpeeksi hyväksi mun käytössä. 
Kengät on sitten asia erikseen. Ne olen todennut että pitää olla hyvät, kestävät ja istuvat. Multa löytyy Adidas Energy Boost kakkoset, Nike Dual Fusion 2.0:llat ja vielä jotkut Adidaksen peruslenkkarit joita käytän lähinnä maastojuoksussa ja huonompina lenkkareina. Niiden mallia en edes tiedä.
Totesin talvella että tarvin kengän, jossa on hyvä vaimennus, sillä on rullaava ja pehmee juosta tuon polven vuoksi. Niimpä aloin etsimään sellaista ja lopulta päädyin Adidas Energy Boosteihin. Mallista oli juuri tulossa kakkos versio, joten päätin odottaa sitä ja tilasin sitten itselleni parin Adidaksen verkkokaupasta. Nämä kengät hoitavat asiansa oikein mainiosti, ne auttaa mun polvea niiden vaimennusten ja pehmeyden avulla ja näillä on rullaava juosta. Lisäksi mulla on tosi pitkä ja älyttömän kapea jalka jonka takia joskus on vaikea löytää istuvia lenkkareita. Nämä Adidakset sopii kuitenkin tosi hyvin kapeammallekkin jalalle. Jos etsit superkevyttä ja siroa kenkää, en kuitenkaan näitä suosittelis. Malli on aika massiivinen ja raskas, mutta vallan mainiot silti esim. Pitkän matkan juoksuun omasta kokemuksesta! Kyllä olen näillä lyhyitä matkoja kovaa juossut, soveltuu kaikkeen.
Ennen Adidaksia ostin lenkkeilykengiksi Nike Dual Fusion 2.0 kengät. Tosi pehmeät ja mukavat jalassa, vaikkei ihan mun jalkaterän maliille sovikkaan, niin leveä lesti kun näissä kengissä on. Kun jalka kasvoi, ne alkoi olla liian pienet pelkkään juoksemiseen, joten otin ne salikengiksi ja siellä palvelee mua oikein hyvin kun tarvin salillakin vähän pehmeämmän kengän polven vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti