perjantai 4. huhtikuuta 2014

Geelilakkaus @ Aika Ihana

Kävin parisen viikkoa sitten laitattamassa itselleni keväiset glitterkynnet Kauneushoitola Aika Ihanassa. Aika Ihanan tytöt olivat vieraanani Espoo Bluesin runkosarjaottelussa, jossa teimme naisten päivän kunniaksi myös Bluesin sinisiä kynsiä halukkaille. Omista kynsistäni halusin kuitenkin hieman hillitymmät, sillä ihan joka päivä sinistä ei sentään tule käytettyä.


Geelilakkauksen hyviä puolia on ehdottomasti se ettei omaa kynttä hiota alla niin pirun ohueksi kuin rakennekynsissä. Rakennekynnet jos haluat poistaa niin ai että kun sattuu ilman tippejä, kun omasta kynnestä pahimmillaan tulee melkein veret läpi. Geelilakkauksessa kynnen pintaa rikotaan vain pikkiriikkisen, mutta ei todellakaan paljoa. 


Aika Ihanassa käytetään OPIn geelilakkoja ja toisin kuin myös rakennekynsien kanssa, näiden laittaminen ei satu ollenkaan. Joku voisi ihmetellä miten kynsien lakkaaminen voi sattua, mutta kun kynnet laitetaan UV-uuniin kovettumaan, kemiallinen reaktio lakoissa tuottaa lämpöä ja se saattaa poltella ja sattua kovastikin. Näiden kanssa sitä ongelmaa ei ollut. 


Valmiina kynsistä tuli kauniit ja näillä omat kynteni pysyivät pitkään katkeilemattomina. Lakkaukset pysyivät myös hyvin, sillä kaupassa työskennellessäni kynnet ovat aika kovalla koetuksella. Nyt kuitenkin onnistuin välttämään kaikki lohkeilemiset sekä en onnistunut jäämään kynsistäni kiinni mihinkään niinkuin joskus on käynyt. 

Mikäli haluatte myös kyntenne kuntoon kevääksi, varatkaa aika joko sähköpostilla osoitteesta aikaihana@gmail.com tai puhelimitse numerosta 045 8522249.

Kevätkynnet saat Aika Ihanasta hintaan 25€!

6 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida noihin sun kokemuksiin rakennekynsistä. a) kynsiä ei tulisi koskaan viilata ohuiksi, riittää että pinta rikotaan jottai massa tarttuu kynnen pintaan ja näin mm. varmistetaan että kynnet pysyy kauniina pitkään b) rakennekynsien poiston ei tulisi sattua eikä siinä vaiheessakaan kuulu viilata luonnollista kynttä missään nimessä. c) jos geeliä laitetaan ohut kerros kerrallaan kynnen pintaan niin se harvemmin polttaa, toki poikkeuksiakin on (todennäköisesti sulla ei sen takia polttanut koska geelilakkoja käytettäessä tehdään hyvin ohuita kerroksia) Jos sinulla on tällaisia kokemuksia rakennekynsistä niin suosittelen käymään seuraavalla kerralla asian osaavassa liikkeessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi rakennekynsikokemukset ovat jo taaksejääneitä kokemuksia, sillä ne kynnet tehtiin Tampereella eikä täällä Aika Ihanassa. Silloin aikoinaan kynnet tehnyt henkilö oli vastikään aloittanut kynsien tekemisen, joten saattoi mennä monikin kohta sen piikkiin :)

      Poista
  2. MAnikyyri on kyllä aina yhtä hemmottelua :) Ehkä tästä inspiroituneena haen itsellekkin keväiset kynner viikonloppuna :) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläset kynnet on kans ihanan helpot ja mullakin pysyy kynnet ees jonkun pitusena :)

      Poista
  3. Heh mulla ei ole ongelmaa geelikynsien lähtemisen kanssa. Ne napsahtelee ihan itsestään irti... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä vähän pelkäsin tota samaa, mutta onneks sitä ei sit tapahtunu :D Ei oo meinaan helpointa olla kaupan kassalla ja kaivella sitä rahalaatikkoa. Se jos mikä on niin hallaa kynsille!

      Poista