torstai 24. huhtikuuta 2014

Testissä kompressiosukat

Kävin pari viikkoa sitten Akvamariinin Showroomilla tutustumassa kevään sporttisiin uutuuksiin. Pääsin tutustumaan niin Helly Hansenin, Columbian, Haltin kuin Merrellin tuotteisiin vähän paremmin. Olen aikaisemminkin kuullut kompressiota käytettävän niin paidoissa kuin housuissa. Samikin omistaa yhdet kompressiolätkäsukat, mutta itse en ole kompressiota kokeillut missään muodossa.


Kompressiosukan tai säärystimen tarkoituksena on auttaa juoksijaa pitämään yllä tehokkaaseen juoksuun tarvittavaa lihasaktiivisuutta. Lisäksi useat urheilijat ovat kokeneet sukkien auttavan kestämään kovaa kuormitusta juurikin juoksuissa sekä hypyissä. Sukat auttavat myös palautumisessa suorituksen jälkeen.  Kompressiosukat lisäävät painetta nilkan ja säären kudoksiin, jolloin laskimoverenkierto ja lymfanestekierto tehostuvat. Laskimoverenkiertoon vaikuttavat sekä pohjelihasten aikaansaama lihaspumppu että laskimoläppien toiminta. Mikäli laskimoverenkierto jaloissa heikentyy, on seurauksena tyypillisesti väsymyksen tunnetta, turvotusta, suonikohjuja tai jopa laskimotukos.



Tutkimustulosten mukaan kompressiosukilla juostessa pakaralihakset pysyvät keskimäärin 5 prosenttiyksikköä aktiviisempina verrattuna juoksuun ilman kompressiosukkia. Itselläni penikat vaivaavat suht helposti, mutta näillä sukilla sitä ei ole esiintynyt. Myöskään muutenkaan jalkani eivät väsyneet näiden kanssa niin paljoa. En osaa sanoa tarkemmin olivatko pakaralihakset nyt sitten juostessa aktiivisemmat kuin ilman sukkia, sillä en ole juossut niin paljoa että kokisin tietäväni tästä tarpeeksi. Kuitenkin sukat olivat varsin mukavat jalassa ja käytin näitä myös tankotanssitunneillani.

Sami puolestaan testasi kompressiosäärystimiä jääkiekkoturnauksessaan ja kotona hän kommentoi, että säärystimet olivat todellakin auttaneet jaksamaan. Hänellä kun oli monta peliä kahteen päivään normaalin yhden sijaan. Kompressiosukkia on myös testattu Vierumäellä liigajääkiekkoilijoiden puolesta ja 75% kiekkoilijoista oli pitänyt sukkia hyödyllisinä. Penikat sekä pohjekrampit olivat vähentyneet näissä tapauksissa. Summa summarum, voisin siis omien ja Samin kokemusten perusteella sanoa kompression olevan hyvä juttu. Kunhan taas flunssasta toivun, pääsen testaamaan sukkia kunnon tositoimiin eli Cooperin testiin.


Tämä takki oli aivan rakkautta ensisilmäyksellä. Kyseessä on Haltin Aallokko-takki, joka yksinkertaisella värityksellään aivan ihana. Kyseessä on kaksikerroksinen DrymaxX-takki naisille. 


Yllättäen myös Haglöfsin pinkki kuoritakki oli kovasti mieleeni. Onneksi treenivaatteissa on nyt ihanasti väriä. sillä mikäs sen kivempaa ulkoilla ja treenata kuin kivoissa ja ihanan värikkäissä vaatteissa.


Onko teillä kokemusta kompressiosta treenivaatteissa? Itseäni kovasti kiinnostaisi seuraavaksi kokeilla kompressiohousuja, joita löytyy muistaakseni ainakin Reebokilta.

10 kommenttia:

  1. Mulla on juuri tuollaiset Zeropointin kompressiosäärystimet. Tosi mukavat päällä ja auttaa jaksamaan paremmin ilman kramppeja. Mulle on sanottu että "tollaiset on vaan huijausta", mutta mun mielestä ne on toimivat. Ja sitä paitsi jos se placebona toimii eikä oo kallista niin entäs sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, jos itse tykkää niin miksikäs ei! Kyllähän esim monissa naisten lehdissä on aina ennen pikkujouluja tms vinkkejä, että tee pari punnerrusta tai vatsarutistusta ennenkuin lähdet juhliin niin tunnet itsesi hoikemmaksi. Eihän pari punnerrusta sitä näkyvää eroa tee, mutta fiiliksen voi saadakin :)

      Poista
  2. Oon ite myös miettinyt paljon noiden sukkien ostamista.. Oon kuullut niistä kehuja, mutta oon ite edelleen vähän epäilevällä kannalla. :D Minkä hintaset nuo olivat?

    www.sonjakorpela.fitfashion.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä suosittelisin kokeilemaan :) Tuntuu ainakin hyvältä jalassa! Mä en itse asiassa tiedä paljonko nämä maksaa, mutta eivät kyllä kovin kalliit voi olla :)

      Poista
  3. Mua kiinnostaa kanssa nuo kompressiosukat, ja täytyy käydä ostamassa yksi pari kun seuraavan kerran keskustaan suuntaan. Plussaa todellakin pirteistä väreistä! :-)

    http://mkasvukipuja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kivat värit on joo todellakin iso plussa :) Ketään ei varmaan yllättäny mun pinkin valinta ;D

      Poista
  4. Ihan tämän jutun perusteella (ja totaalisen epätoivon partaalla kramppien vuoksi) kävin ostamassa intersportista säärystin malliset hintana 26 euroa ja risat. Tähän mennessä paras sijoitus tämän lajin kannalta kyllä. Toimii myös pitkiin kävelylenkkeihin esim. koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla että nämä toimii! Itselläni kun ei ole vastaavia ongelmia, mutta hyvä kuulla sitten tämäkin näkökulma :) Ainoa vaiva kun on ollut penikat, mutta nekin tosin katosi näiden myötä. Voisimme siis todeta että nämä on sijoituksen arvoinen asia!

      Poista
  5. Hei, löysin sun blogiin kun googlettelin kokemuksia kompressiosukista :D Kiva lukea muiden kokemuksia niistä, ajattelin käydä ostamassa heti tänään sellaiset! Tai siis noi ZP:n säärystimet. Puolimaratoniin on enää reilu kaksi viikkoa ja pohkeet&penikat kipeytyy helposti, toivotaan että näistä olisi apua.

    VastaaPoista