torstai 17. huhtikuuta 2014

Viikon treenikuulumiset

Täällä sitä kökötellään junassa kohti Raahea ja koitetaan taistella netin kanssa. Oon kohta tunnin yrittänyt ladata kuvia, mutta eihän se onnistu, joten kuvat ilmestynee postaukseen myöhemmin kenties. Kuitenkin, tämä viikko lähti erittäin hyvin käyntiin, sillä maanantaina tiedossa oli tuplatreenit eli kävin aamulla ennen töitä vetämässä 30 minuutin aamuaerobiset eli kävin crossaamassa. Olen tästä jo pitkään haaveillut, sillä musta ei vaan yleensä ole heräämäään ennen yhdeksää jos ei ole ihan pakko. Nyt kuitenkin olin jo kymmeneltä töissä ja ensimmäiset treenit oli jo suoritettu. Salilla oli yllättävän paljon muutakin porukkaa ja crossaaminen onkin tarkoitus vaihtaa lenkkeilyyn, mutta nyt säät eivät sitä sallineet. En kyllä ole mikään aamuaerobisen puolestapuhuja, sillä itselleni on aivan sama juokseeko sitä aamulla vai illalla kunhan juoksee.

Maanantaina illalla vuorossa oli ensimmäinen jalkatreeni uudella ohjelmalla ja ohjelman kanssa menikin pitkälle yli tunti, kun piti arpoa kaikkiin liikkeisiin oikeat painot. Lisäksi oli suuri virhe lähteä salille viideltä kun kaikki muutkin olivat siellä. Jouduin jonottamaan kelkka-jalkaprässiin melkein tunnin ja vaikka se olisi kuulunut tehdä toisena liikkeenä, se jäi nyt viimeiseksi enkä varmastikaan jaksanut enää siinä vaiheessa laittaa siihen oikeita painoja. Sattuuko joku muuten tietämään paljonko se kelkka yleensä painaa? Kuulin huhua että se olisi jotain 30-50 kilon väliltä. Itse kuitenkin laitoin ainoastaan tällä kertaa 25 kiloa lisäpainoa siihen, sillä jalkani olivat aivan poikki kaikkien uusien liikkeiden jäljiltä. Ensi kerralla sitten paremmin!



Tiistaina olin töissä kalakaupalla aamuvuorossa 6-14 ja laitoinkin sykemittarin seuraamaan päivän kulutusta. Koska työ on melko aktiivista ruumiillista työtä, sykemittariin kertyi kaloreita huikeat 1750 kahdeksan tunnin aikana. Suoraan töistä läksin Elixia Alexiumiin, jossa on kyllä edelleen yhtä nihkeää treenata, kun puolet Sellon laitteista puuttuu tai on vain huonompia joihin olen tottunut. Kuitenkin kiireen vuoksi en ehtinyt muualle, joten tämä kerta mentiin tällä.

Eilen ja tänään olen pitänyt lepopäivän, sillä lihakseni olivat aivan jumissa uuden ohjelman jälkeen. Huomaa kyllä, että kaivattua vaihtelua lihaksille on saatu taas ja uusi ohjelma toimii niinkuin sen pitääkin. Otin reissulle mukaan lenkkikamat, sillä siskoni lupasi lenkkeillä kanssani pääsiäisenä. Voisin myös selvittää olisiko Pattijoella joku kuntosali, missä voisin käydä kokeilemassa. Lomalla ei siis aiota levätä vaan pyrin pitämään treenirytmiä yllä. Hyvää pääsiäistä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä treeniohjelmalta, kun se aktivoi uusia lihaksia ja näin ollen saa ne kipeiksi. Mun pitäis hommata jostakin uusi ohjelma, mutta salit ei oikeen Lahden seudulla nappaa, kun kaikkialla tuntuu olevan hirveästi porukkaa ja missään ei mahdu tekemään ohjelmia kunnolla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitan sä aina kokeilla tätä jos on aikaa käydä 3x viikossa salilla :) Jos salit on täynnä aina nii hommaa TRX-narut kotiin ja treenaa niillä. Niilläkin voi tehä ihan hyvät treenit!

      Poista
  2. Taitaa olla yleensä jotain 30-80 kg välillä kelkkojen painot riippuen laitteesta. Helsingissä Mayor'silla on kuuleman mukaan prässi, jonka kelkka on tyyliin 280 kg :o Toi on kyllä totta, että uudet liikkeet pistää paikat nopeasti helliksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ihan nousis 280kg kelkka :D Oiskoha toi kelkka kyl aika kevyt eli varmaa lähellä sitä 30-50 kiloo ku ei se kovin painavalta pelkältään kyllä tuntunu. Pitääkin kysästä ens viikolla PT:ltä! Uusien liikkeiden jälkeen tää pieni kipu on kyl ihan virkistävää vaa :)

      Poista
  3. Kuinka usein saliohjelma pitäisi vaihtaa, ts. kuinka usein pitäisi vaihtaa liikkeitä ettei lihas totu liikaa? :-)

    http://mkasvukipuja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) En nyt sitten ole mikään saliammattilainen, joten vastaus perustuu mun omiin kokemuksiin. Itse oon vaihtanu ohjelmaa vähintään 3kk välein kun silloin itsellä tulee ainakin stoppi niin henkisellä kuin fyysisellä puolella. Fyysisellä puolella huomaan sen siitä, etten pysty enää lisäämään painoja eikä vanhat enää tunnu kropassa :) Silloin on aika vaihtaa ohjelmaa. Ja toisaalta vaikka pystyisitkin vielä lisäämään painoja, 3kk on kuitenkin pitkä aika tehdä samaa liikerataa. Useimmiten liikettä ei tarvitse vaihtaa edes rajusti vaan vaihtelet esim. toistojen määrää niin johan tuntuu eriltä :)

      Poista
  4. Hei sulla on ihan mahtava blogi! Jään ehdottomasti seurailemaan :)
    Itsekin käyn säännöllisesti salilla, mutta nyt on flunssa iskeny, joten kaipaus salille on suuri D: Pitää silti yrittää pysyä poissa, ettei pahene tää :/

    http://salainenmetsapolkuni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans meinaa pientä vilustumista pukata kun mökillä tuli heiluttua ilman takkia vaikka oli suht kylmä, mutta kuitenkin lämmin. Onneksi tänään olo jo helpottaa ja pienellä levolla ehkä pääsen jo loppuviikosta takaisin treenien pariin :)

      Kiva jos tykkäsit ja tervetuloa seurailemaan!

      Poista
  5. Voi että, netin toimamaan saaminen junassa on kyllä ärsyttävintä. Nimimerkillä matkalla Englantiin junalla ;) http://finestprocrastination.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varsinkin kun haluu palavasti kattoa esim. lätkää ja tuntuu että kaikilla muilla toimii paitsi itellä :D Eikä toiminu edes vaikka 3G näytti täysiä :(

      Poista
  6. Kivan olonen blogi! Tsemppiä treeneihin! :)

    www.sonjakorpela.fitfashion.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kävin myös kurkkaamassa sun, olit päässy seinäkiipeileen, oon nii kade! :) Ja tsemppiä myös sun treeneihin!

      Poista