Kävin pari viikkoa sitten Akvamariinin Showroomilla tutustumassa kevään sporttisiin uutuuksiin. Pääsin tutustumaan niin Helly Hansenin, Columbian, Haltin kuin Merrellin tuotteisiin vähän paremmin. Olen aikaisemminkin kuullut kompressiota käytettävän niin paidoissa kuin housuissa. Samikin omistaa yhdet kompressiolätkäsukat, mutta itse en ole kompressiota kokeillut missään muodossa.
Kompressiosukan tai säärystimen tarkoituksena on auttaa juoksijaa pitämään yllä tehokkaaseen juoksuun tarvittavaa lihasaktiivisuutta. Lisäksi useat urheilijat ovat kokeneet sukkien auttavan kestämään kovaa kuormitusta juurikin juoksuissa sekä hypyissä. Sukat auttavat myös palautumisessa suorituksen jälkeen. Kompressiosukat lisäävät painetta nilkan ja säären kudoksiin, jolloin laskimoverenkierto ja lymfanestekierto tehostuvat. Laskimoverenkiertoon vaikuttavat sekä pohjelihasten aikaansaama lihaspumppu että laskimoläppien toiminta. Mikäli laskimoverenkierto jaloissa heikentyy, on seurauksena tyypillisesti väsymyksen tunnetta, turvotusta, suonikohjuja tai jopa laskimotukos.
Tutkimustulosten mukaan kompressiosukilla juostessa pakaralihakset pysyvät keskimäärin 5 prosenttiyksikköä aktiviisempina verrattuna juoksuun ilman kompressiosukkia. Itselläni penikat vaivaavat suht helposti, mutta näillä sukilla sitä ei ole esiintynyt. Myöskään muutenkaan jalkani eivät väsyneet näiden kanssa niin paljoa. En osaa sanoa tarkemmin olivatko pakaralihakset nyt sitten juostessa aktiivisemmat kuin ilman sukkia, sillä en ole juossut niin paljoa että kokisin tietäväni tästä tarpeeksi. Kuitenkin sukat olivat varsin mukavat jalassa ja käytin näitä myös tankotanssitunneillani.
Sami puolestaan testasi kompressiosäärystimiä jääkiekkoturnauksessaan ja kotona hän kommentoi, että säärystimet olivat todellakin auttaneet jaksamaan. Hänellä kun oli monta peliä kahteen päivään normaalin yhden sijaan. Kompressiosukkia on myös testattu Vierumäellä liigajääkiekkoilijoiden puolesta ja 75% kiekkoilijoista oli pitänyt sukkia hyödyllisinä. Penikat sekä pohjekrampit olivat vähentyneet näissä tapauksissa. Summa summarum, voisin siis omien ja Samin kokemusten perusteella sanoa kompression olevan hyvä juttu. Kunhan taas flunssasta toivun, pääsen testaamaan sukkia kunnon tositoimiin eli Cooperin testiin.
Tämä takki oli aivan rakkautta ensisilmäyksellä. Kyseessä on Haltin Aallokko-takki, joka yksinkertaisella värityksellään aivan ihana. Kyseessä on kaksikerroksinen DrymaxX-takki naisille.
Yllättäen myös Haglöfsin pinkki kuoritakki oli kovasti mieleeni. Onneksi treenivaatteissa on nyt ihanasti väriä. sillä mikäs sen kivempaa ulkoilla ja treenata kuin kivoissa ja ihanan värikkäissä vaatteissa.
Onko teillä kokemusta kompressiosta treenivaatteissa? Itseäni kovasti kiinnostaisi seuraavaksi kokeilla kompressiohousuja, joita löytyy muistaakseni ainakin Reebokilta.




