tiistai 15. huhtikuuta 2014

100 päivän herkkulakko - Check!

Nyt on 100 päivän herkkulakko ohitse ja onkin aika käydä läpi vähän fiiliksiä matkan varrelta. Kyseessä oli siis uudenvuoden lupaus/haaste, jossa perinteisellä Facebook-statuksella haettiin tykkäyksiä, jotka sitten määrittivät herkkulakon pituuden. Kokonaisuudessaan hyväksyttyjä tykkäyksiä tuli tasan 100 ja päätöspäiväksi osui hauskasti Samin synttäripäivä eli 12.4.

Herkkulakon aikana täydessä kiellossa olivat siis kaikki karkit, suklaat, leivokset, pullat, pähkinät, sipsit, vanukkaat sekä kaikki mitä näihin nyt voidaan laskea.


Ihan ensimmäiset päivät sujuivat hyvin, mutta n. 20 päivän kohdalla tuli ensimmäinen tiukempi paikka kun olimme työkavereideni kanssa katsomassa jääkiekkoa Hämeenlinnassa. Silloin kaverini mussuttivat iloisesti karkkia siinä vieressä ja ai että teki mieli. Sortuminen ei kuitenkaan ollut lähellä, sillä olin päättänyt tämän tehdä. Monet kauhistelivatkin jo etukäteen puolestani 100 päivän kamalan pitkää aikaa, mutta kun jotain päätän, siihen myös pystyn.

Noin 40 päivän jälkeen kaikki herkut olivat täysin kadonneet mielestäni ja vaikka mm. työpaikallani kahvipöydällä oli usein karkkia, ei se tuntunut miltään. Kyllä siitä sokeristakin voi ihan oikeasti näemmä vieroittua. Olin maaliskuun puolessa myöhäisissä pikkujouluissa ja edessäni oli iso kulho lempparikarkkejani. Joku voisi kuvitella että kiusaus oli silloin suuri, mutta vaikka kirjaimellisesti työnsin nokkani kippoon ja sitä nuuhkin, ei se karkin esanssinen tuoksu saanut mitään reaktiota aikaan. Totesin siinä vaiheessa että nyt vain odotellaan vielä kuukausi ja sitten kokeillaan taas sokeria.

Viime viikonloppuna herkkulakon loppu sitten koitti ja sopivasti myös pikkusiskoni synttäreitä juhlittiin lauantaina. Olin pitkään suunnitellut reissua Makuuniin, sillä sieltä vaan saa parhaat irtarit. Ostin karkit ennen kuin menin äitini luokse, mutta karkkeihin koskin sitten vasta takaisin kotiin päästyäni. Tunteet oli tosi ristiriitaiset ensin, että uskaltaako tässä nyt kuitenkaan sitten edes syödä karkkia kaiken jälkeen. Aloitin äitini luona varovasti Raffeleilla sekä poppareilla, ne nyt eivät saaneet mitään ihmeellisiä reaktioita aikaan. Kuitenkin kotona sitten ne karkit olivat ihan toinen juttu.

Olin varautunut tulevaan pahaan oloon paljon pienemmällä karkkiannoksella kuin yleensä. Mun ja Tian makuunipussit on joskus ollut ihan valtavia ja tämä satsi ei ollut mitään siihen verrattuna. Ensimmäinen karkki maistui tosi oudolta, sillä kun olen ollut 100 päivää ilman sokeria, on se yhtäkkinen sokerin määrä vaan niin jännä juttu. Vaikka en syönyt näitä läheskään kaikkia kerralla, paha olo ja turvotuksen tunne oli ihan kamala! Tätä tunnetta en onneksi edes muistanut olevan olemassa enkä kyllä välittäisi muistaakaan. Taitaa siis "lakkoilu" jatkua jatkossakin eli ainakaan karkkeihin en aio koskea.

Sain mummilta myös pussillisen herkkuja lakon päättymisen kunniaksi ja pussista paljastui Mignon-munia, pätkiksiä, Royal-suklaalevy sekä mummin sokerittomia keksejä. Äsken söin niistä 2 pätkistä eli yhteensä 36g suklaata eli alle normaalin suklaapatukan verran ja voin jo nyt pahoin. Taitaa nämä herkut siis kulua melkoisen hitaasti mikäli reaktio niihin on tämä. Onneksi en hirveä sokerihiiri ole ikinä ollutkaan vaan sipsit on enemmänkin mun heikkous.

Onko teillä kokemuksia sokerittomuudesta tai herkkulakoista? Onko mielestänne 100 päivän herkkulakko helppo juttu vai vaikea koitos?

9 kommenttia:

  1. Miksi pähkinät olivat herkkulakossa mukana? Kummallinen valinta, kun ne ovat kuitenkin kohtuudella nautittuna äärimmäisen terveellisiä ja hyvien rasvojen sekä proteiinien lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi kun mun mielestä pähkinät, etenkin suolatut ja paahdetut on mun suosikkeja ja niitä ei voi syödä kohtuudella. Vaikka niissä on hyviä rasvoja yms, niissä on hirveesti kaloreita, joten jätin nekin suosiolla pois. Ei haitanne ketään jos niitä ei sataan päivään syö. Nyt cashewt teki kyllä paluun salaattiin.

      Poista
  2. Ei anonyymi kuin yllä: Pähkinöitä voi syödä runsaamminkin, jos vain syö muuten kohtuullisen terveellisesti. Itselläni on ongelmia kuntosaliharrastuksen vuoksi saada tarpeeksi kaloreita massan lisäämiseksi, joten pyrin syömään päivittäin noin 100g pähkinöitä (valtavissa määrissä voi pohtia jo seleenimyrkytyksen vaaraa).

    Lisätyn sokerin tuotteet nyt ylipäätään ovat täysin turhia normaaliolosuhteissa. En varsinaisesti ymmärrä näitä X päivää kestäviä "lakkoja", koska prosessoitu sokeri kannattaa lopettaa lähinnä iäksi, jos terveellisesti mielii elää. Onneksi olet päässyt vieroittumaan, onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sokerista vierottuminen on kyllä hyvä juttu, se ehkä vaati tän haasteen suorittamisen :) Täytyy kyllä sanoa että haastetta typerämpää on luovuttaa jo etukäteen ja todeta ettei kykene.

      Poista
  3. Voi vtn pähkinät.. :D

    ;)

    VastaaPoista
  4. VAu! Mulle kaikesta -ton päättyisestä tulee katastrofi, karkiton, sokeriton, lihaton jne. Olen siis päätynyt hyvään vanhaan tyyliin, tasapainoon, myös karkin suhteen :) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eiköhän tässäkin päädytä hyvään tasapainoon :) Vaati tosiaan tämän rankan "vieroitusjakson" :D

      Poista
  5. en karkeista välitä mut ihana kulho :)

    VastaaPoista