![]() |
Hyväksi todettu tofulaatikko |
Koska tavoitteena on ketoosi, pyrin syömään hiilareita alle 20g päivässä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki leivät ja pastat yms on jätettävä täysin pois, sillä yhdessä normaalissa leipäpalassakin on jo liikaa hiilareita karppaajalle. Ostin tietysti Vaasan minihiilari ruisleipää, sillä kuitua täytyy kuitenkin yrittää saada jostain. Kuitua saan myös uudesta herkustani Kukkakaali-Parsakaali- gratiinista. Jos ette ole kokeilleet, kokeilkaa ihmeessä. On meinaan niin hyvää! Myös kuvassa näkyvä tofulaatikko on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen myös kaikille ei karppaajille. Ohjeen löydät täältä.Maistuu aivan oikealta makaronilaatikolta, mutta ilman makaroneja. Voihan sitä pizzaakin esimerkiksi syödä vaikka olet karppaaja, harvoissa laihdutuskuureissa tämä onnistuu!
Miksi sitten en kokeile syödä oikein ja polta rasvaa terveellisellä ruokavaliolla? Siksi koska olen äärimmäisen malttamaton. Tammikuussa söin pääsääntöisesti terveellisesti paria poikkeusta lukuunottamatta ja kun yhtään mitään ei tuntunut tapahtuvan, päätin aloittaa karpin. Tällä sentään olen kuukaudessa jo aiemmin saanut hyviä tuloksia ja toivon saavani niitä nytkin. Lisäksi ruokavaliossa on helppo pysyä, sillä karppaus sallii itselleni muutoin kiellettyjä herkkuja pienissä määrin kuten esimerkiksi pekoni sekä rasvaiset juustot.
![]() |
Salil eka salil vika! |
Loppuun vielä itseäni salitreenaamiseen inspiroiva henkilö Musta Barbaari, kenet minulla oli mahdollisuus tavata viime viikolla aamujäillä :) Musta Barbaari tänään myös keikalla Barona Areenalla Bluesin matsin yhteydessä!
Muistakaa myös osallistua kilpailuun, jossa voit voittaa 30€ hemmottelulahjakortin itsellesi tai vaikka läheisellesi! Osallistua voit täällä.
Muistakaa myös osallistua kilpailuun, jossa voit voittaa 30€ hemmottelulahjakortin itsellesi tai vaikka läheisellesi! Osallistua voit täällä.
ihana tää teidän blogi, tästä saa motivaatiota omaanki treenaamiseen :)
VastaaPoistahttp://elmiiran.blogspot.fi/
Arvostelu:
VastaaPoista+ vaalea ja selkeä ulkoasu
+ ihanan sujuvaa tekstiä ja täyttä asiaa!
- banneri voisi olla omaperäisempi :)
♥: http://sirujee.blogspot.fi/