keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ripset kuntoon @ Kauneushoitola Aika Ihana

Kävin myös eilen yhteistyön merkeissä Kauneushoitola Aika Ihanassa laitattamassa ripset samalla kun tehtiin toinen kavitaatiohoito. Olen pitänyt n. vuoden tauon ripsienpidennyksistä, mutta nyt oli taas aika helpottaa arkiaamuja. Ripsienpidennykset ovat niin helpot kun vaikka et muuten meikkaisikaan, ne tuovat niin paljon lisää ilmettä.



Pääsin taas ihanan Kristan hoidettavaksi ja kavitaatiossa meni se tuttu tunti kun hajoteltiin ylimääräisiä rasvoja samoista kohdista kuin viimeksi. Tällä kertaa senttejä näytti lähteneen pari jenkkakahvojen kohdalta ja eiköhän vatsankin epämääräinen rasvakertymä ala sulamaan. Kävin vielä aurinkoisesta säästä inspiroituneena vetämässä tutun viiden kilsan lenkin ja se menikin tosiaan tällä kertaa ennätysaikaan eli alle 28 minuuttiin. Lisäksi rasvanpolttoa edistääkseni olen karsinut hiilihydraatit pois ruokavaliosta.


Aikaa ripsien laittamiseen meni parisen tuntia, sillä halusimme tehdä ripset kunnolla. Aika Ihanassa panostetaan siihen etteivät omat ripset vahingoitu eli toisinsanoen liimaa käytetään tarpeeksi vähän sekä ripset liimataan aina yhteen ripseen kerrallaan. Näin saadaan luonnollisen kaunis lopputulos. Omiin ripsiini valittiin kolmea eri pituutta, 11, 12 sekä 13mm pitkiä. Ripset olivat myös hieman kaarevammat kuin minulla aiemmin, jotta pystyn myös käyttämään silmälasejani. Liian suorilla ripsillä ripset ottavat kiinni linsseihin ja lasien käyttäminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Nämä tietysti olivat omaan silmääni parhaat valinnat. Jokaisellahan nämä ovat luonnollisesti yksilölliset :)


Ripsien laittaminen oli täysin kivutonta, sillä joskus muualla ollessani alaripset on vedetty aivan liian kireälle ja silmät ovat kirvelleet ja vuotaneet pahasti. Nyt kuitenkin olo oli niin rento, että nukahtaminen oli lähellä ja sain oikeasti tsempata pysyäkseni hereillä. 

Aika Ihana haluaa tarjota blogimme lukijoille myös mahdollisuuden uusiin upeisiin ripsiin kevääksi ihanaan 49 euron hintaan (ovh. 89e). Varauksen voit tehdä koodilla FFF ja ajan voit varata täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti