![]() |
Discolenkkarit / led-kengännauhat Tiger 3€ |
Jalassa oli myös tietysti tunnolliset reivi- ja juoksulenkkarit sekä kiksukarvat. Nämä ovat kruunanneet asuni jo monissa muissakin bileissä. Tilasimme myös valotikut.fi:stä 100 kpl valotikkuja vielä lisäksi lisäämään näkyvyyttä. Omasta mielestäni meillä oli ainakin yhdet makeimmat asut tapahtumassa :)
Aluksi jännäilimme, että tarkeneekohan ulkona +1 asteessa noin vähillä vaatteilla, mutta hyvinhän siellä juostessa tarkeni. Mites sitten se itse juoksu meni?
Lähdimme matkaan viimeisessä ryhmässä klo 19.17 ja olisikohan meidän lähdössä ollut kuitenkin vielä n. 100 juoksijaa. Matkan varrella oli tosiaan esteitä, mm. lumikasoja, liukumäkiä, barrikadeja sekä koloja, joista piti ryömiä. Vaikka kyseessä oli Snowrunfest, välillä maasto oli kyllä enemmän Waterrunfest, kiitos plussakelin. Päätettiin Suvin kanssa jättää turha hienostelu sikseen, sillä ei siellä olisi voinut juosta kastelematta itseään. Vedin myös mahtavat pannut keskellä liukasta kalliota, josta tuloksena turvonnut peukalo.
Lempiesteeni oli ehdottomasti liukumäki, johon piti ensin kiivetä tikkaiden ja köyden avulla. Myöskin barrikadi pallomerellä oli aika hauska ja pieni lisähyppely reitin varrella nosti kivasti sykettä. Ensimmäinen kierros mentiin Suvin kanssa yhtä matkaa aikaan 22 minuuttia, mutta toisen kierroksen painelinkin sitten täysiä omaan tahtiin aikaan 13 minuuttia. Aikaa koko juoksuun kului siis 35 minuuttia ja tällä ajalla en olisi edes ollut kilpasarjan viimeinen. Paras aika naisilla taisi olla 21 minuutin luokkaa. Uskollinen sykemittari oli myös mukana ja sykkeet olivat maksimissaan 170 luokkaa, joten ihan ok duunia on matkan varrella tehty. Kaloreita lenkillä paloi n. 500.
Kaikenkaikkiaan tapahtuma oli onnistunut. Ainoa puute oli se, että vessoja en nähnyt kuin vasta pois lähdettäessä ja muutenkin opastus oli hieman vajaa. Tapahtuma oli myös melko hintava (50€), mutta mielelläni sen kuitenkin maksoin. Olempahan taas kerran ylittänyt itseni! Kaikki osallistujat saivat kuitenkin mitalit sekä pienen goodie-bagin kotiinlähtiessä. Kassissa oli mm. Ice Poweria (tuli tarpeeseeen) sekä proteiinipatukoita.
Osallistuiko joku teistä Snowruniin? Ps. Muistakaa osallistua kilpailuun, jossa voit voittaa 30€ elämyslahjakortin täällä.
Kuulostaa superkivalle ja onhan noi teidän asut ihan törkeen hienot! Hölkkäilin lauantaina aamulenkillä hietsun ohi ja harmittelin kovasti, kun ei tullut itse ilmottauduttua :)
VastaaPoistahttp://lauralumituuli.blogspot.fi/
Heh kiitti :) Jos tää tapahtuma järkätään ens vuonna, ehottomasti mukaan vaan! Itse meen ainakin. Sama järjestäjähän järkkää kans mutajuoksuja sekä väriestejuoksun, nekin ois varmasti kivoja :)
Poistatosi kiva tää teidän blogi, liityin lukijaksi :)
VastaaPoistaKiitos ja tervetuloa mukaan! :)
PoistaHahah, ihanan pirteitä kuvia ja värejä :-)
VastaaPoistahttp://twistedintoshapes.blogspot.fi/
Elämässä pitää olla vähän väriä ;)
PoistaOii miten ihania kuvia ja ihanat vaatteet sulla on ollu päällä. :-)
VastaaPoistahttp://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/
Kiitos! :)
PoistaUpee asu sulla! Osallistuin itsekin juoksuun. Tapahtuma kaipaa minusta vielä kehitystä hintaan nähden, vaikka siellä olikin hauskaa. Siinä kalliolla kaaduin minäkin. Valaistusta olisi pitänyt olla enemmän näissä osissa reittiä.Likomärät jalat mutta hyvä fiilis :)
VastaaPoistaHauskaa oli kyllä, mutta kaipaa kyllä kehitystä. Toisaalta tämä oli vasta ensimmäinen kerta. Kalliolle olisin ehdottomasti kaivannut lisää valoa ja varoituksen siitä kuinka saakelin liukas se oikeasti on. Vaikka etenin siinä milli kerrallaan, silti päädyin melkoista vauhtia alas asti ja ihme kun ei käynyt pahemmin :o Toivottavasti sunkaan ei käynyt kuinkaan!
Poista