keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Itsensä voittaminen

Tiedätte varmaan sen tunteen kun urheileminen ei millään huvittaisi? Sen tunteen minäkin tiedän ja viimeksi maanantaina sen koin. Kuitenkin tahdonlujuus sai minut kuitenkin salille ja kyllä kannatti! Silloin tunsin voittaneeni itseni ja olo oli mitä parhain. Kaverinikin kommentoi Instagramissa, että "Will power is the strongest power" ja näinhän se tuntuu olevan.


Itsensä voi voittaa myös monella muulla tavoin kuin pelkän laiskuuden ja väsymyksen suhteen. Itse osallistuin kesällä Nicerunille eli juoksin 5km lenkin. Tiedän että matka ei ole pitkä, mutta itse en todellakaan ole juoksupersoona. Tänä vuonna olen lenkkeillyt alle 10 kertaa ja tuolloin kesäkuussa juoksin ensimmäistä kertaa 5 kilometriä putkeen. Välillä teki mieli luovuttaa, mutta en antanut siihen itselleni lupaa. Onneksi työkaverini Mallu oli myös kirittämässä minua ja jaksoin kuin jaksoinkin maaliin asti vaikka viimeinen kierros juoksuradalla vaikutti täysin mahdottomalta. 

Olen myös matkani aikana laihduttanut melkein 15kg ja nyt edessä on vielä ehkä yksi vaikeimmista osuuksista, nimittäin rasvanpoltto. Olen päättänyt päästä kehoni ongelmakohdista eroon, joita myös jenkkakahvoiksi kutsutaan. Tämä ei onnistu kuin oikealla ruokavaliolla ja olenkin nyt pitänyt säännöllisesti ruokapäiväkirjaa ja tarkkaillut että oikeasti syön oikein ja riittävästi. Herkkupäivät ovat tietysti sallittuja, mutta vain ajoittain. Täysin en aio itseltäni mitään kieltää, mutta aluksi aion noudattaa tiukkaa linjaa itseni suhteen. Heti alussa ei ole varaa lipsua, sillä silloin on vielä helpompi luovuttaa. Omalla kohdallani olen todennut tämän filosofian toimivaksi. 

Millaisia kokemuksia teillä on Will powerista ja mitä esteitä olette voittaneet?

4 kommenttia:

  1. Ei vitsi! Minulla on ollut nyt tuo laiskuusmato aivoissa monta päivää. Tämä postaus tuli kyllä rehellisyydessään niin tarpeeseen. Lähden salille. Kiitos! :)

    ilonpaiva.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Karkkilakko - projekti itselläni nyt menossa, toinen viikko kohta takana. Kiitos tästä motivoivasta postauksesta, tämä tsemppasi jaksamaan pitämään omat näppini erossa eilen laivalta tuomastani Toblerone-patukasta. Vielä olisi viikko edessä lakkoa. Saa nähdä miten mimmin käy :D

    www.blogilana.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä, hyvin se varmasti menee vaikka tiukkaa saattaa tehdä! Kuitenkin fiilis on varmasti mitä parhain onnistuttuasi :)

      Poista