perjantai 8. marraskuuta 2013

Ruokavalion muutos

Kävin tiistaina juttelemassa ruokavaliosta personal trainerini kanssa. Ennen vierailua olin manaillut kavereilleni kuinka tiedän suurinpiirtein mitä saan syödä ja mitä en. Vierailun perusteella asiat olivat hallussa, mutta se mikä ei ollut, oli syömisen määrä. Moni voisi tässä kohtaa odottaa, että söisin liian paljon, mutta ei, tällä kertaa ei ollut kyse siitä vaan siitä, että syön liian vähän. Itsekin yllätyin jopa siitä kuinka vähän oikeasti syön ja nyt olen koittanut pitää ruokapäiväkirjaa siitä lähtien, jotta voisin seurata syönkö tarpeeksi.

Haluaisin kovasti pudottaa rasvaprosenttiani ja se onnistuu vain syömällä oikein. Tämä ei edes tarkoita sitä, että söisin mahdollisimman vähän rasvaa vaan rasvaakin kuuluu ruokavaliooni n. 30% kaikesta mitä syön. Tämä tietysti tarkoittaa hyviä rasvoja, joita saa esim. oliiviöljystä, kalasta ja pähkinöistä eikä mitään rasvaa, jota saa mäkkärin kananuggeteista.


Ruokavaliooni kuuluu oleellisena osana myös hiilihydraatit, vaikka olen jostain saanut päähäni, että niitä kuuluisin jonkin verran vältellä. On kuitenkin totta, että hiilarinkin laadulla on väliä eli oikeilla jäljillä olen ollut kun olen vaihtanut vaalean pastan tummaan. Hiilareita kuuluu ruokavaliooni myöskin n. 30%.

Jäljelle jääkin sitten proteiinien osuus ruokavaliossani, joka on sitten loput 40%. Grammoina tämä tekee itselleni n. 150, eli protskua saa vetää reippaasti. Proteiininlähteet minulla olivatkin jo kunnossa, sillä syön paljon kanaa, katkarapuja sekä urheilijoille perinteistä maitorahkaa. Näiden prosenttien kanssa ei ole ihan niin tarkkaa, kunhan kuitua tulee 20g vähintään per päivä.

Kokonaiskalorimäärä yhdelle päivälle on n. 1500 kcal ja päivinä jolloin treenaan niin ainakin 400 tai jopa 1000 kaloria vielä siihen päälle riippuen hieman treenistä ja muista päivän tekemisistä. Eniten noottia tuli liian vähällisen syömisen lisäksi siitä, kuinka paljon light-tuotteita syön ja juon. Itselläni on ollut paha tapa kuluttaa ED Lemon Lighteja ja etenkin Pepsi Maxia sekä myös Funlightia maitorahkan seassa. Tälläinen toiminta pitäisi jättää kuulemma kokonaan pois. Ediä en olekaan juonut yhtään tiistain jälkeen ja tämä onkin jo aika saavutus. Tästä lähtien aionkin korvata mokomat litkut rehellisesti kahvilla. Vettäkin olisi tietysti hyvä opetella juomaan, mutta babystepseillä mennään.

Esimerkkiruokia ruokavaliooni oli rahkasmoothiet, salaatit joihin ehdottomasti lisättävä oliiviöljyä sekä esimerkiksi illalliseksi kanafileet, mutta mielellään ilman nuudelia, jota olen tottunut syömään. Tänäkin aamuna söin puuroa, joka myös löytyi listasta. Kyllä tämä tästä!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Tein viime viikolla ihan sairaan hyvää rahkasmoothieta (kelpas Kallelleki), siinä oli rahkaa, pakastemansikoita ja banaania :) omnom!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois varmaa hyvää mut meil ei oo mitää mil sörsselöidä sitä :(

      Poista
  3. Heippa Cami!
    Mullakin oli joskus ongelmana se, että söin liian vähän, mutta ei vaan ollut nälkä eikä todellakaan osannut väkisin alkaa mitään pupeltamaan.. Nykyään taidan syödä vähän reilumminkin, mutta en ota siitä paineita. Kun syö hyviä juttuja, muistaa ne hyvät rasvat ja sen että herkkupäiviäkin voi olla niin musta siinä alkaa olla jo kaikki kunnossa. :) Toki tavoitteellisessa treenaamisessa ruokavalio on vähän toisenlainen.. Rahka on kyllä hyvä ja siihen minäkin luotan smoothieissa ja muutenkin. Meillä usein syödään ihan perus maitorahkaa, johon vain sekoitetaan banaania ja ananasta. (ei tarvitse kummemmin sörsselöidä. Itselleni laitan sekaan neitsytkookosöljyä ja muita omia juttujani.. :)

    VastaaPoista
  4. Noihin rahkoihin ja smoothiehin voi lisää myös pähkinöitä ja itse heitän salaattiin sekaan siemeniä ja myöskin sitä oliiviöljyä. Kuulemma light tuotteet voivat olla myös suolistolle kovempi juttu,kuin rasvaisten tuotteiden syönti. Tiedä sitten pitääkö paikkansa. Ei toi syöminen mitään tähtitiedettä pidä olla, ihan perus maalaisjärjellä pääsee pitkälle, kunhan muistaa syödä tarpeeksi. Treenin jälkeen on tärkeää syödä puolen tunnin sisällä treenin lopettamisesta, niin lihakset saa protskua ja myös hiilareita jotta saa energiaa. Ja toi kuitujen määrä kannattaa muistaa, jotta suolen toiminta säilyy hyvänä. Nimimerkillä kokemusta on karppaamisesta ja unohdin kuidut lähes kokonaan ja siitä seurasi ah niin ihana kahden viikon suolen toiminnan heikkeneminen. Voitte vain kuvitella miltä tuntui! :D voin kertoa, ettei hyvältä ainakaan.

    VastaaPoista