Tässä vielä linkki itse juttuun: http://www.iltalehti.fi/laihdutus/201301140140413_lh.shtml
![]() |
Lähtötilanne |
Lihoin kuin huomaamattani yli 15 kiloa lukion aikana ja sen jälkeen. Lihomiseen johti oma välinpitämättömyys kunnollisesta ruokavaliosta sekä liikunnasta. Noin kolme vuotta sitten kyllästyin painooni ja päätin tosissani tehdä asialle jotain. Tavoitteena oli aluksi laihtua 10 kiloa eli pudottaa painoa 75:stä 65 kiloon.
Aluksi tarkkailin syömisiäni ja ensimmäiset viisi kiloa putosivatkin todella nopeasti, muistaakseni jopa alle kuukaudessa. Seuraava hieman pidempiaikainen välietappi oli n. 67 kilossa, josta pikku hiljaa paino putosi ihan itsekseen 65 kiloon. Välillä kokeilin myös karppaamista ja tämä toimi itselläni hyvin. Paino laski 62 kiloon, josta se nousi takaisin noin kilolla karppaamisen lopetettuani, kun nesteet palasivat kehooni. En jaksanut karpata kuin kuukauden päivät vaikka ruokavaliota olikin juustohiirenä helppo noudattaa.
Nykyään yritän panostaa enemmän painonpudotuksen sijaan kiinteytymiseen ja minulla on meneillään ikuinen "jenkkakahvojen" sulattelu projekti. Tähän projektiin ei auta kuin oikea ruokavalio. Salilla koitan käydä mahdollisuuksieni mukaan n. 3-4 kertaa viikossa ja haluaisin tehdä tästä ja ruokavaliosta pysyvän elämänmuutoksen. Liikunnasta saan paljon lisäenergiaa, joka auttaa jaksamaan arjessa sekä on ollut mukava huomata kuinka vanhat vaatteet ovat suurentuneet todella paljon!
![]() |
Tällä hetkellä |
Valitettavasti taas vaihteeksi tuntuu vain siltä, että orastava flunssa olisi iskemässä, joten treenit on syytä laittaa jäihin ettei vain tule mitään pitkäaikaisempaa flunssakierrettä. Nyt onkin sitten enemmän syytä keskittyä siihen kunnolliseen ruokavalioon, jotta aika itsessään ei mene hukkaan.